Nätti ilma ja aika lämminkin, lähdetään vähän ajamaan. Ei mennä vielä ylös metsään kun siellä on lunta ja kuraista.
Mutta kuinkas siinä kävikään. Täkäläisen kotimetsän houkutus oli liian suuri.
Adlisbergin ja Zürichbergin metsiin ei ole pitkä matka mutta koska huipuille on nousua vähän vajaa 300 m, niin lenkin alku on väkisin aika rankka. Ulkoilualueelle ajamiseen liittyy kaksi haastetta: polkujen alkuun pitää yrittää löytää mahdollisimman sujuva ja vähäliikenteinen reitti ja metsässä kipuamiseen sopiva(t) polu(t). Adlisbergin etelä- ja lounasrinteen polut ovat joko jyrkkiä tai tajuttoman jyrkkiä – pienen pienellä vaihteella pääsee lähes kaikkia ylös mutta alastulo irtosoralla pelottaa meistä toista mikäli jyrkkyyttä on 20-30%.
Adlisbergin päällä oleva näkötorni Lo(o)renkopf, paikallisella kielellä Lorenchopf, jäi tällä(kin) kertaa kipuamatta sillä halusimme ajaa metsässä jonkin aikaa ennen kuin piti lähteä alas ennen auringonlaskua ja kylmyyden saapumista. 
Luimupupu ja aussiepoika Armas 