Isolla kirkolla

Kolmen työpäivän jälkeen vietimme Helsingissä ostospäivän. En omista kovin montaa shoppailugeeniä, mutta ruokaan ja kokkailuun liittyviä ostoksia on usein mukava tehdä. Kävimme ”aamu”kahvilla La Torrefazionessa, jonka espresso on nykyisin pohjoismaiseen tyyliin mukavasti hapokasta ja teknisestikin hyvää. Paikan ainoa miinus on halogeenivalojen aiheuttama kuumuus, josta huolimatta kannattaa kyllä kivuta kahville.

Ennen Hakaniemen halliin siirtymistä kävimme Kampissa Ichibanissa Sushilla (ja B&J:ttähän ei Kampista voi poistua…). iLuurin kamera näyttää olevan kehujen arvoinen:

Ennen kotiutumista hankimme muutaman kassillisen ruokaa hyvän palvelun ja herkkutuotteiden myymälöistä DeliDelistä, Lentävästä Lehmästä ja Reinin Lihasta.

Päivän ostoksista kokkasimme Suomen/Saksan/Sveitsin/… kansallisruokaa pottua ja makkaraa. Matkalta Heilan pihalta hankitut uudet potut höyrytettiin, puolitettiin ja maustettiin yrttiöjyllä (noin 4 dl rucolan ja basilikan sekoitusta, muutama lehti salviaa, ripaus merisuolaa ja 1,5-2 dl oliiviöljyä, loput öljystä jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä). Possu- ja lammastuoremakkarat kypsyivät hellässä lämmössä pannulla.

Timo on pelkästään keitettynä usein hieman vetinen ja vähämakuinen uusi peruna, mutta höyrytys ja salaatittaminen korjaavat pienet puutteet Siiklien saapumiseen asti.

Mmmmmmm…Ranska…pitkästä aikaa pääsimme herkuttelemaan olkijuustolla, le Sainte Maure de Tourainella. Tuo tuhkapintainen, sisältä vitivalkoinen vuohenjuusto on kyllä yksi ehdottomista suosikeistani.Josko tässä jaksaisi jonkin aikaa seurata Jukolan viestiä. Metsän tunnelmaa kotikatsomoon tuovat parvekkeen ovesta sisään pyrkivät hyttyset ja yö-ötökät. Keskivertokesänä meille tulee sisään hyttysiä hyvin harvoin, mutta nyt niitä on inissyt täällä jo useita.

Kevään merkkejä

Olimme, tällä kertaa molemmat, parin päivän työreissussa ”Aaltoilemassa”. Tässä retkiraporttia:

Pääkaupunkiseudulla lumet ovat kadonneet kotiakin nopeammin vaikka täälläkin kevät tuntuu etenevän huimaa kyytiä. Peltojen ja vesien sulaminen ja ilmojen lämpeneminen saavat kovasti odottamani muuttolinnut liikkeelle. Keskiviikkona menomatkalla näimme pari joutsenparvea, Espoossa valkoposkihanhia ja tänään kevään ensimmäiset telkät ja työhtöhyypät :). Lintujen saapumista on kiva seurata omien bongauksien lisäksi Tiiran avulla.

Torstaina olimme syömässä Farougessa. Aah, libanonilainen alkupalalajitelma meza oli niin hyvää – ja isommalla porukalla pääsi maistelemaan useampia  herkkupaloja.

Eilen aamulla kävimme vesijuoksemassa Tapiolan uimahallissa, joka oli arkitehtonisestikin mielenkiintoinen paikka. Urheilusuoritus jäi vähän tavallista lyhyemmäksi mummotiheyden noustua yli sietokykyrajan (ei minulla mitään mummoja vastaan ole mutta vesijuoksu oli sallittua vain yhdellä radalla…).

Tänään ennen kotiinlähtöä poikkesimme Camussa ja tietenkin Hakaniemen hallissa. Camussa oli tarkoitus katsoa puuterisuksia ja mäelle könyämiseen paremmin soveltuvia monoja. Tiedän, minulla on oikein hyvät sukset ja syvän lumen päiviä ei täällä ole välttämättä edes joka vuosi. Mutta, mutta, Vökkeli näyttää tekevän (laminaatiltaan niin hienot) suksensa Kiinassa! Hah, sukset tulevat Alpeilta ”Born in Chamonix, Mt Blanc Valley…”. Monojen suhteen kävi taas niin, että luimupupulla on liian pienet käpälät :(. Mukaan tarttui kuitenkin kaikenlaista, pupumaisia vaatteita ja kevätretken oleellinen varuste: lumilapio. Sillä voi sitten vaikka kaivaa ruotsalaisten kanssa aurinkokuoppia…

Metsuri

Fabian, Tom, Thor,…. kuka voittaa Pariisi-Roubaixin? Huomenna se sitten selviää.

Maalaiset kaupungissa

”Jo muinaisina aikoina maaseudulta tehtiin ostosmatkoja kaupunkiin ostamaan kotipaikalla harvinaisia tai jopa tuntemattomia herkkuja ja tavaroita… ;)”. Noiden menneiden aikojen maalaisten tapaan meillä ei kyllä ollut maaseudun tuotteita kaupungin hienouksiin vaihdettavaksi, luottokortit saivat riittää.

Lähdimme jo aamulla Helsingistä kotiin, sillä iltapäiväksi piti ehtiä lentokentälle ranskalaista vierastamme vastaan. Tulevan viikon ohjelma onkin sitten vähän normaalista poikkeava useamman illan ruokavieraan takia. Sehän piristää aina arkea mukavasti. Eihän aamulla tietenkään voinut suoraan maakuntaan lähteä vaan oli ajettava Hakaniemen hallin kautta. Hallissa ostoksilla käynti on aina mukava kokemus, valikoima kaupoissa on laadukas ja palvelu hyvää ja asiantuntevaa. Kotimatkalla poikkesimme vielä Heilassa. Kotona kasseista löytyi muun muassa kanaa, lammasta, salamia, öljyä, hilloja, mausteita, juustoa ja vuohenmaitoa. Vuohenmaidosta tulisi varmaan mielenkiintoinen maitokahvi…

Illan ruokana oli fenkoli-tomaattigratiinia, salvia-kyljyksiä ja suklaamuffinsseja.

Muffinssien ohje on Antti Vahteran kirjasta “Hellan haltuun!”. Meillä on jonkin aikaa ollut ”pohjattomat muffinssivuoat” eri pikemminkin muotit. Ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla muoteilla muffinssiin tulee nätti pinta ja muotti on kätevä nostaa pois leivonnaisen päältä. Muffinssipellin kippaaminen oli aina vähän jännittävä toimenpide (joka saattoi joskus mennä pieleen jos yritti optimoida raakuutta).

Suklaamuffinssit:

  • 100 g tummaa laadukasta suklaata
  • 100 g voita
  • 80 g ruokosokeria
  • 70 g vehnäjauhoja
  • 0,25-0,5 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl laadukasta kaakaojauhetta
  • 2 munaa

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää sulatettu suklaa. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Lisää munat. Sekoita tasaiseksi. Nostele taikina voideltuihin ja korppujauhotettuihin muffinssivuokiin (4 kpl). Töki jokaiseen vuokaan palanen haluamaasi suklaata (esimerkiksi valkoinen suklaa tai Toblerone sopivat kivasti). Paista 200 asteessa 11-12 min. Tarjoa vaniljajäätelön ja marjojen kanssa.