Johan oli aikamoinen puuhapäivä: ruokakaappien täyttämistä syksyisen tyhjäksisyönnin jäljiltä, viikkosiivouksen lisäksi muutaman kaapin perinpohjainen järjestely, pyörien jynssäys, Sveitsistä koleaan kotikesään muuttaneiden yrttien istutus ruukkuihin, uuden ison paistokasarin hankinta keväällä loppuneen tilalle ja lopuksi jo aika väsyneinä kokkausta.
Osasin vielä leipoa
, ainakin lähes itsekseen valmistuvia kvasi-ciabattoja ruis-, graham- ja vehnäjauhoilla. Illan pääosassa oli kuitenkin hauki uusien sipulien ja yrttien kera. Yksinkertaista ja hyvää.
Valkoviinissä haudutettua haukea
- 1 haukifile (500 g)
- 4 pientä uutta sipulia varsineen
- reilu desi valkoviiniä
- timjamia, oreganoa
Poista haukifileestä ruodot ja paloittele se haluamasi kokoisiin palasiin. Rinkuloi sipulit ja paloittele varret. Paista sipuleita ja yrttejä hetki oliiviöljyssä. Lisää haukipalat, vähän suolaa ja viini. Anna hautua kannen alla noin 15 min.




Luimupupulla taitaa olla jouluviikko, uuden luurin hankinnan lisäksi kuulin eilen, että pyöräni on saapunut Rideen kuukauden etuajassa. Kaikkia tuunausosia ei vielä ole, joten ajamaan pääsyä pitää vielä hetki odottaa. Täytynee kuitenkin käydä tulevalla viikolla katsomassa tulokasta.