Jos olisi ollut kinkkua…

… niin olisiko tämä pasta carbonara?

Viimeisenä iltana ennen reissuakin pitäisi syödä vaikka jääkaappi on melkein tyhjä ja pakastin sula. Onnistuimme saamaan loppusatokaudesta täytteellisen mateen, jonka mäti pakastettiin mutta blinit jäivät jostain syystä tekemättä (nyt sille tattarijauholle pitää keksiä jotain muuta käyttöä). Suurta herkkua ei voi hävittää, joten teimme mädistä pastaa samaan tapaan kuin italialaiset kuivatuista kalan munista, bottargasta. Bottargaa voi muuten tehdä itsekin, vaikka mateesta, kuten Sauvajyvänen.

Kamerat(kin) on jo pakattu, joten annoskuvasta vastasi iLuuri.20130426-IMG_0203

Mateenmätipasta

  • 1 mateen mäti pakastettuna
  • 2 valkosipulinkynttä
  • reilu loraus oliiviöljyä
  • 250 g pappardellea

Kuori, litsaa ja paloittele valkosipuli. Paista valkosipulia öljyssä kunnes se saa vähän väriä. Lisää mäti ja sekoita. Lisää keitetty, valutettu pasta. Ripottele päälle halutessasi parmesanraastetta.

Yksinkertaista ja niin hyvää.

Mädin käsittelykuvat löytyivät koneen syövereistä. Tällä kertaa mäti tuli siististi pusseista ulos ja verisuontenirrottamisvispausta ei tarvittu.

Kalan munat ovat mätiä…

… luimupupu mietti sopivaa otsikkoa ja tuollainen ehdotus kuului sohvalta.

Aamulla otimme aikaisemmin talvella pakastettua mateen mätiä sulamaan illan bliniprojektia varten. Suolatta pakastamisen pitäisi estää mädin vetistymistä mutta kyllä se oli aika lailla löysempää kuin kylmään laitettaessa. Päätimmekin sekoittaa mädin smetanan joukkoon kulhossa. Paksujen lättysten ohjeen runko löytyi Antti Vahteran ja Visa Nurmen kirjasta Skandimania ja paistaminen sujui hienosti uudella (söpöllä) pannulla. Blinien kaverina oli mädin ja smetanan lisäksi (vähän turhan tiukkaa) salottisipulia, palvihirveä (namia) ja uunissa kypsennettyjä kesäkurpitsia.

Tattari on jotenkin haasteellinen vilja. Blineissä se maistuu hyvältä mutta muuten en oikein osaa käyttää sitä mihinkään. Muutaman vuoden takainen puurokokeilu hiutaleista ei ollut järin onnistunut. Blinien lisäksi onnistuneita tattariruokia ovat olleet tattaripasta tofu-purjo-kastikkeella pitkän pyöräretken lounaalla Gardalla ja japanilaiset soba-nuudelit.

Blinit:

  • 25 g hiivaa
  • 4 dl maitoa
  • 1/4 tl suolaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl tattarijauhoja
  • 4 munaa

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon jauhot, suola ja keltuaiset. Anna taikinan seistä huoneenlämmössä muutama tunti. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele taikinan joukkoon. Paista voissa paksuja lättyjä.

Kreikkalaista hirvipataa ja ranskalaisia vaniljapäärynöitä

Hirvi lienee aika tuntematon ainesosa kreikkalaisten keittiöissä, mutta siitä saa maukkaan vaihtoehdon naudanlihalle monissa resepteissä. Teimme viritelmän Rena Salamanin Kreikkalaisen keittiön naudanliha-munakoisopadasta. Tässä, kuten pataruoissa yleensäkin, liha kypsennetään mureaksi.

Jälkkäriksi tälle, ja ehkä useammallekin päivälle, teimme päärynöitä vaniljasiirapissa Pierre Hermén kirjan LAROUSSE des desserts ohjeella.

Tänään oli pitkästä aikaa aurinkoinen päivä. Yön kova tuuli oli pudottanut kaikki lumet puista pois joten kuvattavaa ei ulkona oikein ollut (kaunis/rumakotikaupunkiteema ei tänään jaksanut kiinnostaa…). Kamerat olivatkin vain lisäpainona puolentoista tunnin kävelyllä.

Melitzanes me kreas

  • 700 – 800 g hirven paistia
  • 3 pientä sipulia lohkottuna
  • 2 kynttä valkosipulia
  • 2 munakoisoa (olivat aika isoja, yhteensä 700 – 800 g)
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 1,75 dl valkoviiniä
  • oliivioljyä
  • timjamia, oregaanoa, lehtipersiljaa
  • 0,5 tl suolaa
  • mustapippuria

Leikkaa munakoisot rinkuloiksi, sudi oliiviöljyllä ja paista 200 asteessa 20 min. Käännä paistamisen puolivälissä ja voitele toinenkin puoli. Leikkaa paisti isoiksi paloiksi ja ruskista palat padassa öljyssä. Nosta lihat sivuun ja kuullota sipulit. Lisää paloitellut valkosipulit (ja 1/2 tl kuivattua oreganoa tai yrttiseosta). Lisää hetken päästä lihapalat ja valkoviini. Anna viinin kuplia hetki. Lisää tomaatit ja timjamia. Laita kansi päälle ja hauduta noin 50 min. Lisää suola.

Puolita munakoisokiekot ja lisää ne pataan. Anna hautua vielä 15-20 min. Lisää persilja. Tarjoa tuoreen leivän kera.

Poires au sirop vanillé

  • 1 kg pieniä päärynöitä
  • 2 sitruunan mehu
  • 1 l vettä
  • 500 g ruokosokeria
  • 1 vaniljatanko

Halkaise vaniljatako ja irrota siemenet. Pätki tanko. Kuori päärynät. Laita kaikki aineet kattilaan. Kuumenna kunnes “soppa” alkaa kiehua. Keitä 10-15 min kunnes päärynät tuntuvat pehmeiltä mutta ovat vielä selvästi kasassa. Nostele päärynät isoon (2 l) lasipurkkiin ja kaada liemi päälle. Jäähdytä.

Eilisissä mateissa oli lisäosat mukana. Mädit menivät puhdistettuina pakastimeen odottamaan blinien tekoa.