Ahkeran työpäivän päätteeksi: La Torrefazionen espressoa, parin kaupan kautta sushille ja hotellille iltajumppaamaan ja nettikierrokselle. Stockalta ostamani, suuren herkkuni kastanjahillon lisäksi oli ihan pakko ostaa uudet laskupöksyt. Malli on kotona jo hyväksi todettu ja mitäs myivät puoli-ilmaiseksi? Hei, täällä etelässä on muuten ihan järjettömän liukasta.
Tentin tarkastus on varma tapa tyhjentää pää. Olin joogatunnilla jo iltapäivällä, joten urakasta palautumiseen pitää keksiä hyvän illallisen lisäksi jokin liikunnaton keino. Naps, naps, pari räpsyä kameralla ja läppäri masun päälle lattialle… eiköhän tästä pieni juttu synny, vaikkapa keittokirjoista.
Olemme jo muutaman vuoden yrittäneet, jopa aika onnistuneesti, rajoittaa uusien keittokirjojen ostamista sekä tilanpuutteen takia että nykyisissäkin kirjoissa olevien lukuisten “pitäisi tehdä” ohjeiden vuoksi. Keitto- ja leivontakirjoja pitää olla erilaisia, joidenkin ohjeilla kokataan säännöllisesti, toisista haetaan ideoita ja ihaillaan upeita kuvia. Valitse viisi… mahdoton tehtävä…
Ja sitten on tämä historiaosastoni:
Marraskuun lumettoman harmauden ankeutta voi muuten yrittää karkottaa vaikka huikean tuoksuisella ja makuisella ananas- tai mangocrumblella. Pilkottua ananasta keitellään puolisen tuntia sokerin ja appelsiinimehun kanssa, jonka jälkeen keitos laitetaan vuokaan, pilkotaan joukkoon pari banaania, ripotellaan päälle kookoslastuja ja pinnalle crumbletaikinaa. Uunituksen jälkeen herkutellaan vaniljajätskipallon kanssa 
.
Viikon eteläisiltä työmatkoilta Etelä-Patonkimaahan ja Helsinkiin päätyi kotiin meidän ja kastanjatuotteiden lisäksi kaikenlaista pientä. Ranskalaisetkin juustot, kuten houkuttelevasti reunoiltaan valuvan lammasjuuston, hankin Lentävästä lehmästä, sillä matkatavaroiden saapuminen tähänkään suuntaan matkustajan kanssa samalla lennolla ei ollut lyhyen vaihdon takia lainkaan varmaa… ja tietenkin kun varmistelee, niin laukku ilmestyy kiltisti hihnalle.
Pidemmän matkan matkustaneista laukuista löytyi pyykkien ja leivontasuklaiden lisäksi vaniljatankoja ja purkillinen aivan huikealta tuoksuvia tonkapapuja, jotka kuuluvat esimerkiksi Stollen-reseptimme pitkähköön raaka-ainelistaan. Papuja ei herkullisesta tuoksusta huolimatta kannata ruveta rouskuttamaan sellaisenaan niiden sisältämän kumariinin vuoksi vaan niitä käytetään mausteena vaniljan tapaan.
Le Beaujolais Nouveau est arrivé… CDG:llä oli Bouchardin isän ja pojan Beaujolais ja Beaujolais Village -mansikkakirsikkabanaaniviiniä, joista maistoimme tänään ensimmäistä. Punaisen lasin ja marjamehun väristä, banaania löytyy taustalta, mutta tulokasviiniksi hyvin viinimäistä. 
Täytynee tässä lähiaikoina testata paikallisliikkeistä löytyvä pääsiäistipuviinimehukin jos sitä on vielä jäljellä.
Ranskasta ei sovi palata ilman tiskisieniä . Nämä muotoillut, punaiset siilisienet ovat ominaisuuksiltaan ehdottomasti parhaita. Merci!
Lopuksi hetkeksi luimupupublogin alkuperäiseen aiheeseen, polvivammoihin. Rutinoitani lukeneet saattavat muistaa, että korjaamaton polveni on haitannut kävelemistä (ei pyöräilyä eikä juoksemista) enemmän tai vähemmän jo kohta kaksi vuotta. Sovimme lääkärini kanssa jo viime talvena, että jalan voisi fotota Sveitsistä palaamisemme jälkeen, mutta ajattelin vielä katsoa, miten se reagoi kesän harrastuksiin. Nyt sain vihdoin raahattua itseni magneettikuvaan, joka kertoi, että polvi on muuten kunnossa, mutta “… patellan rusto on yleisesti hyvin säilynyt, mutta alapoolissa näkyy syvä fissuura, jonka tasolla muutaman millimetrin cysta…” Kyllä tuo halkeama näkyi selvästi kun katsoimme kuvia CD:ltä. Rusto”vika” lienee saanut alkunsa 12-vuotiaana sattuneesta suunnistusvammasta – kaaduin kivikkoon ja polveen tuli lumpion levyinen syvä haava. Hyvä tai huono puoli on se, että tuolle ei voi/kannata tehdä mitään, leikkaus voisi jopa pahentaa tilannetta. Kävelyongelma saattaa osittain tulla alaselän ja lantion asentovirheistä, joita pitäisi yrittää korjata fysioterapeutin avustuksella. Jep.
Työpäivän jälkeen en päässyt Kampista ulos käymättä sushilla Ichibanissa. Helsingissä on varmaan useampi hienompi sushipaikka, mutta tuon sijainti on kätevä Espoosta keskustaan palatessa tai sinne ruoka-aikaan lähtiessä. Yksin syödessä tykkään istua tiskillä ja katsella sushien valmistumista. 
Minulle aikaisen illallisen jälkeen pyörähdin retkeilykaupoissa ja Stockan herkussa, jossa en ollut remontin viimeisen vaiheen valmistumisen jälkeen käynytkään. En nyt varsinaisesti valittaisi, vaikka tuollainen ruokakauppa olisi kotonakin…
Nopea kauppakierros aiheutti sekä murinaa että hyrinää. Ensin murina: miksi ihmeessä kaikki tulee Kiinasta: sukat, pipot, paidat, kengät, termospullot, auringonkukan-, kurpitsan- ja pellavansiemenet (olin toivonut löytäväni täältä luimupupulan keittiöön kelpuutettavia siemeniä…)? Hyvä tavaton, Eurooppa on “täynnä” auringonkukkapeltoja ja paikalliset kaupat tilaavat siemenet Kiinasta. Onneksi germaani myy netitse euroopalaisia myslin ja leipien ainesosia…
Sitten hyrinä: löysin kastanjia kahdessa muodossa, säilöttynä ja soseena. Jälkimmäisestä voi tehdä piirakkaa tai herkutella patonkimaan tapaan sellaisenaan (vähemmän) happaman rahkan kanssa. 
Kiitokset kuvista iLuurille .
Onneksi syksyn pimeimpään aikaan on yleensä paljon töitä, muuten varmaan hyppisin seinille aktiviteettipuutteen vuoksi. Vähäinen lumi ja liukkaus estävät pyörälenkkeilyn (tiedän, jotkut ajavat talvellakin), lumi ei riitä suksien kanssa ulkoiluun, alaselkäni ei kestä pitkiä juoksulenkkejä ja vesijuoksemassakaan ei viitsi käydä useammin kuin kaksi kertaa viikossa. Jurputi, vähän helpotti…
Talven juoksulenkeille hankimme muutama vuosi sitten nastatossut, jotka ovat pitävyyden lisäksi tosi lämpimät (ja ysärivärityksessään nyt kai hyvin muodikkaat?!) Pari nastaa on molemmista kengistä jäänyt matkan varrelle mutta kyllä ne vielä pitävät hyvin.
Illalla kotiin pyöräilessä ehdin lyhyelläkin matkalla pohtia monenlaista: Osaavatko päivän aikaansaannokseni kanssa ensi viikolla puuhastelevat arvostaa hyviä kysymyksiä? Laitetaanko illaksi kinkkupiirakkaa vai sienipastaa? Miksi meillä ei ole koiraa?
Toiseen kysymykseen löytyi vastaus. Pastaa, pikaruokaa. Vaikka lumen alla olisi varmaan vielä pyykkikorikaupalla suppiksia niin pastan sienet poimittiin sammaleikon sijaan purkista ylähyllyltä. Suppikset ja kanttarellit eivät tarvitse pitkää liotusaikaa, varsinkaan jos vesi on kuumaa. Tänään sienet likosivat puolisen tuntia mutta vähempikin riittää. (Espressokoneen omistajat saavat liotusveden kätevästi kahvikoneen kuumavesihanasta.)
Paloittele kinkku. Kuori sipulit ja leikkaa ne puolirenkaiksi. Kuori, litsaa ja paloittele valkosipulit. Kaada sienistä liotusvesi pois (ja paloittele sieniä halutessasi). Paista sieniä oliiviöljyssä sipulien ja kinkun palojen kanssa vajaa 10 min. Lisää viini ja laita kansi päälle. Anna hautua muutama minuutti pastan kypsymiseen asti. Lisää kypsä, valutettu pasta, parmesania ja hienonnettua persiljaa. Palvikinkusta (ja pastasta) tuli ruokaan meidän makuumme riittävästi suolaa vaikka se ei ylisuolattua ollutkaan.
Opetusta lukuunottamatta meillä on lähes vapaat työajat minkä johdosta saamme nauttia herätyskellottomista aamuista joitakin poikkeuksia lukuunottamatta – päivä alkaa paremmin molemmilla kun minun ei tarvitse singota nopeasti mihinkään. Rauhallinen aamupala, espressoa, sanomalehti, nettikatsaus ja selän herättely, sitten voin polkaista töihin tai jäädä koti”toimistoon”.
Joitakin kuukausia patonkimaassa viettäneenä olemme omaksuneet sikäläisen ruokailurytmin: aamupala, lounas ja illallinen, ei välipaloja paitsi pidemmälle iltalenkille lähdettäessä. Kuten Kirjeitä keittiöstä -blogin Pinea taannoin kirjoitti, lounas on Ranskassa “pyhä” asia ja sen vuoksi yliopistoissa ei pääsääntöisesti ole opetusta klo 12-14. Ruotsissakin ainakin joissain paikoissa on tunnin ruokatauko opetuksessa ja iltapäivän luennot alkavat klo 13. Mielihyvin kelpuuttaisin tuollaisen järjestelyn tännekin. Ennen kahdeltatoista alkavaa luentoa ei ehdi eikä kykene syödä ja jälkimmäisellä tunnilla opiskelijaparat joutuvat pahimmassa tapauksessa nälkä-äkäisen tädin kouriin. Espanjalaiseeen lounasaikaan puoli kolmelta tuntuu sitten päivästä riippuen joko siltä, että voisi syödä puoli kattilallista pastaa tai sitten mikään ei oikein maistu. Opiskelijoille kunnon ruokatauko olisi vähintään yhtä tärkeä, eihän vartissa ehdi kukaan ensin jonottaa ja sitten vielä syödä ja syömättä ei jaksa opiskella.
Päivällinen/illallinen, mikä sen nimi sitten onkaan, valmistuu ulkoiluiltoina usein hyvinkin nopeasti ja nautitaan päivästä riippuen klo 20-22. Tänään vahtasimme sadekarttoja ja singahdimme pienelle juoksulenkille sateen lähes lakattua puoli kahdeksan aikaan. Onneksi jääkaapissa oli eilen höyrytettyjä ruusukaaleja ja reilua palvikinkkua, jotka lämmittelivät pannulla sipulin, valkosipulin ja salvian kanssa. 
Paha tilanne, joku on syönyt pakastimesta viimeisenkin pullan jo pari viikkoa sitten!
Iltapäiväjoogan jälkeen minulla oli töiden lomassa sopivasti aikaa valmistella taikinaa, josta luimupupulan reseptipaja kehitteli ja leipoi omenoilla ja mantelimassalla täytetyn bostonkakun. Täytettäessä ja kohotettaessa pullakakku ei näyttänyt järin herkulliselta sillä sitruunamehutilkasta huolimatta raastetut omput tummuivat nopeasti, eivätkä ruskea sokeri ja vihreät rusinat parantaneet täytteen ulkonäköä. Uunittamisen jälkeen tilanne oli onneksi toinen – vuoasta löytyi mehevän muheva pullero.
Tee ja kohota pullataikina. Pilko omenat neljänneksiksi ja poista siemenkodat. Raasta omenat ja mantelimassa. Sekoita sokeri ja rusinat raasteisiin.
Kauli puolet pullataikinasta levyksi ja levitä sen päälle hieman pehmennyttä voita. Levitä ompputäyte levyn pinnalle ja kääri levy rullalle. Leikkaa rulla 8 palaan. Laita 6 palaa irtopohjaiseen suorareunaiseen kakkuvuokaan (jätä reilut välit) ja anna kohota noin tunti. Paista 175 asteessa noin 40 min. Irrota pulla vuoasta hieman jäähtyneenä ja koristele tomusokeri-sitruunanmehukuorrutuksella.
Äiti, tähän asti omppusäkin tyhjentäminen ei ole ollut suurta tuskaa… vielä noista pari herkkua leipoo…
Päivän pohdintaa: Mietin tänään pariin otteeseen, kuinka vähän aikaa ihmiset jaksavat nykyisin kiinnostua asioista, oli kyse sitten harrastuksista tai opiskelusta. Luennoilta väki vähenee parin viikon jälkeen, samoin joogatunnilta, jälkimmäiseltä jo noin puoleen ensimmäisestä, kolmen viikon takaisesta kerrasta. Johan sitä 1-3 kerralla näkee, mitä se voimajooga on, sitten voi kääntää nenun kohti uusia juttuja, niinkö??
Töiden jälkeen Halssilassa pyöräillessämme ihmettelin, että minne se viikko taas meni? Aika on ilmeisesti kulunut töissä ja sään salliessa ulkona, jääkaapin tyhjähköistä hyllyistä päätellen ei ainakaan ruokakaupassa. Hienossa syysillassa ajetun lenkin jälkeen saimme kuitenkin kasattua syksyisen värikkään salaatin hämäläisherkun mustamakkaran seuraksi. 
Höyrytä kukkakaalit ja paloittele hieman jäähtyneenä. Liota kapriksia hetki liian suolan poistamiseksi. Pilko tomaatit ja kurkku. Laita ainekset kulhoon ja sekoita.
Kaapin täyttöaste korjantunee viikonlopun (hölmön nimisillä) syysmarkkinoilla Ween maan wiljaa, joilta löytyy toivottavasti ainakin hunajaa ja valkosipuleita, toivottavasti myös kurpitsaa ja muita herkkuja. Ei, lankaa ei saa ostaa sillä edellisiä ostoksia on vielä kaapissa ja kutominen jumittaa hartioita (bloggaaminenhan ei…)
Kostea ja helteetön kesä on ollut suotuisa etanoiden ja suppisten lisäksi ulkoelämää viettäneelle kaktuksellemme, jonka nuppujen kehittymistä olen seurannut suurella innolla. Nyt uskallan jo melkein uskoa, että saamme ihailla ainakin yhtä kukkaa!
Sitten taas niitä sienijuttuja… Suppisten ystävien kannattaa nyt siirtää itsensä sammaleiseen metsään sillä niitä on, paljon… Eilen teimme pikaisen retken yhteen vakiopaikkaamme, josta keräsimme muutaman litran saaliin ja jätimme lukuisat vauvasienet kasvamaan (tai jonkun muun pasta-aineksiksi). Suppilovahvero on jossain mielessä paras sieni: sitä löytää usein kerralla paljon, se kasvaa samoilla paikoilla vuodesta toiseen, satokausi on pitkä, sienet ovat toukattomia (tänä vuonna on näkynyt etanoita, aamulla löysin kuivurista kaksi…), niitä voi kuivata ilman kuivuriakin (mikä on esimerkiksi herkkutatille jokseenkin mahdotonta) ja ne sopivat moneen ruokaan.
Eilisen retken päätteeksi teimme pastaa, johon laitoimme suppisten lisäksi valkosipulia ja puolikkaan katkaistun pyramidin muotoisesta vuohenjuustosta. Tänään osa saaliista päätyi sipulin kanssa piirakkaan, jossa oli oliiviöljyinen pohja ja perustäytteemme juustona pala (30-40 g) Bleu d’Auvergnea. Ei paha lainkaan… mistä tulikin taas mieleeni, että monesti suolaisten piirakoiden reseptejä lukiessani ja piirakoita syödessäni jurputan pohjan rasvaisuudesta. Ruokana, eikä kekkereiden kahvipöydän suolapalana, tarjottavaan piirakkaan teen mieluummin “leipämäisemmän”, viljaisen pohjan joko oliiviöljyllä tai voilla. 
Tulevat viikot pohdin nuorison kanssa haastavia ongelmia, josta esimerkkinä seuraava. Kuvittele/haaveile olevasi Pariisissa, lempipuistossasi piiiiitkän patongin (suosikkijuustosi, punkkupullon ja hyvän seuran) kanssa. Taita ja syö patongista puolet. Sen järsittyäsi syö jäljelle jääneestä osasta puolet. Toivo, että aika ei lopu ja jatka puolikkaiden syömistä hamaan tulevaisuuteen. Tuleeko patonki syödyksi? Hmmm…
Vietin iltapäivän järjestämällä käyttööni palautunutta työhuonetta, päädyin aakkostamaan kirjat hankalahkon aiheluokittelun sijaan, sain paperipinot jonkinlaiseen järjestykseen ja kuvakokoelman seinälle. Reilun kolmen tunnin touhun jälkeen reipas pyörälenkki Laajavuoressa teki oikein hyvää sekä kropalle että mielelle. Lenkin huipennukseksi kipusimme Jyväskylän ehkä rankimman pyörätiepätkän, Ristonmaalta Ylistönmäelle Mariankujaa pitkin. Nousun alun asfalttipätkällä on jyrkkyyttä prosentti ja toinenkin.
Suunnitteilla ollut kukkakaalipiirakka vaihtui nopeampaan pastaan, joka ei ollut varsin huono eväs sekään…
Paloittele ja höyrytä kukkakaali (voi toki myös keittää). Viipaloi sipulit varsineen ja paloittele litsattu ja kuorittu valkosipuli. Paista sipuleita hetki oliiviöljyssä. Lisää kukkakaalit ja pinjansiemenet (paahda erillisellä pannulla jos ei ole liian kova nälkä). Lisää kypsä, valutettu pasta ja lopuksi G-juusto. 
Huomenna se sitten alkaa, pyöräilynystävän kesän kohokohta, Ranskan kiertoajelu TdF. Kuka voittaa kokonaiskisan? Kuka saa ensimmäisen keltaisen paidan? Onko Fäbu toipunut kevään solisluuvammasta normaaliin aika-ajokuntoon? Kysymyksiä, kysymyksiä…
Meillä on huomiselle luvassa kisan ensimmäisen osuuden, 6,4 km mittaisen prologin seuraamisen lisäksi muutakin kivaa puuhaa, kokkauspäivä ystävien kanssa. Luvassa on useampi uusi projekti, toivottavasti neljällä kokilla tulee hyvä “soppa” .
