Teimme kameroiden ja sienestysvarusteiden kanssa iltapäiväretken Laukaan luoteisosassa, lähellä Äänekosken rajaa, sijaitsevalle Hitonhaudan luonnonsuojelualueelle. Hitonhaudan ympäristössä on vaikuttavan, maastollisesti hieman haastavan rotkon lisäksi kivaa kangasta, pieni lehdonsuojelualue ja nätti järvi Iso-Harinen kuikkinen (sekä tietysti hakkuita ja iso sorakuoppa mutta ei niistä kannata välittää). Hieno retkikohde, jossa emme olletkaan käyneet moneen vuoteen. Lisää kuvasatoa löytyy tuttuun tapaan kuvasivulta.

Herkkutatteja Hitonhaudan ympäristön maastossa pitäisi kaiken järjen mukaan kasvaa, mutta eipä (vielä) näkynyt ainuttakaan. Saimme kuitenkin ihan mukavan satsin isohaperoita ja kertausoppitunnin siitä, että kauniit ja herkulliset leppärouskut maistuvat muillekin:Retkellä pitää tietenkin olla eväät … eilisten lyhytkakkukiekkojen jämätaikinasta paistetut kakkuset maistuivat tosi hyviltä mansikkahillon kanssa :). Olkoot ne vaikka juhlakakut tänään 2 vuotta täyttävälle eturistisiteelleni, jolle rotkossa mönkiminen oli ensimmäinen (ja ongelmaton) haastava kivikkokävelyretki.

6 vastausta artikkeliin “Rotkoretki

  1. Voi että, tuolla ei olla käyty ainakaan 15 vuoteen! Silloin kun viimeksi käytiin, reissu meni ihan marjanpoiminnaksi, mustikoita oli aivan tolkuttomasti:)

    1. Meilläkin oli edellisestä retkestä varmaan lähelle 10 vuotta.
      Mä olen niin laiska mustikanpoimija (syön kyllä mielelläni), että yleensä napsin vain muutamia suuhuni. Sienestykseksi reissu muuttuu helpommin…

        1. Joo, upea paikka se on. Sielläkään emme ole koipivaivojen takia käyneet muutamaan vuoteen – paikka oli toinen vaihtoehto tämänpäiväiselle retkelle.

          1. Sinne on kiva mennä vesiteitse ja talvella kävellen Tarvaalantieltä ja aina on kiva evästää mäen päällä, upeat maisemat! Ollaan käyty siellä lukemattomia kertoja. Nyt ei varmaan ole otollinen aika nähdä kuvia, kun on ollut suht kuivaa, lokakuu on aivan paras:) Märät kalliot paljastavat kuvat parhaiten.

          2. On kyllä jännä, miten kosteus vaikuttaa kuvien näkymiseen.
            Olemme käyneet kallioilla kerran jään yli hiihtäen (monot eivät olleet ihan parhaat jalkineet lumisilla kallioilla) ja muuten yläkautta autolla + kävellen.

Mitä mielessä?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s