Eteläisen Ranskan tunnelmiin meidät lukijat vievä, Kirjeitä keittiöstä blogin Pinea lähetti minulle mukavan haasteen, johon yritän parhaani mukaan vastata. 

Ensimmäinen tehtävä on kertoa 11 faktaa minusta. Hmmm…

  1. Minulla on kolme pyörää, yksi katossa roikkuva runko ja ikuinen pyöräkuume. Tauti ilmenee talvella alamäkisuksikuumeena.
  2. Muutin pois lapsuudenkodista 15-vuotiaana tavoitteena ylioppilaslakki ja arvokisojen maajoukkueasu. Ensimmäisen sain, toista en (valmennusryhmäkuteet sentään). Opettavaista aikaa…
  3. Haluaisin (paimen)koiran, tai vaikka kaksi. Koska ne eivät oikein sovi reissaajien elämään niin tyydyn pehmoeläimiin.
  4. Asuisin kovin mielelläni Keski-Euroopassa, mieluiten Ranskassa tai Sveitsissä. Lyhyet ja keskimittaiset retketkin tuovat isoa iloa elämään.
  5. Lempiyrttejäni ovat rosmariini, minttu ja laventeli.
  6. Lempimausteeni on jeera (juustokumina).
  7. Tärkeimmät keittiötavarani ovat espressokone, kahvimylly ja veitset.
  8. Sängyssämme ei ole päiväpeittoa, untuvapeitto ja kauniit lakanat riittävät.
  9. Katson telkkarista vain pyöräilyä ja alppihiihtoa.
  10. En ole Naamakirjassa (enkä mene).
  11. En omista korkokenkiä enkä meikkejä.

Outo tyyppikö, hmmm…

Toinen tehtävä oli vastata Pinean kysymyksiin:

  1. Suolainen, makea, kirpeä vai hapan? Happanmakea
  2. Ulkonäkö vai maku? Maku on kahdesta tärkeästä tärkeämpi. Tykkään aidoista mauista ja hyvin laitetusta ruoasta. Toki joskus voi nykertääkin.
  3. Mikä on bravuurisi keittiössä? Tämä on helppo. Pulla.
  4. Mikä taas onnistuu harvoin (jos koskaan)? Kaulitun piirakkapohjan nostaminen kaulimen avulla vuokaan kun sisällä on yli 25 astetta lämmintä. Taikina hajoaa aina ja voi sulaa kaulittaessa.
  5. Mikä on erikoisin ruokalaji, jonka olet syönyt? Vastaus on helppo, Kiotossa kolme vuotta sitten pääkokkini monen, monen ruokalajin synttäriaterian jälkkäri Tokoroten, läpinäkyviä nuudeleita tajuttoman makealla kastikkeella. Vaikea tämä on siksi, että tunnelman välittämiseksi on ihan pakko laittaa oma naamakuva ilman ajo- tai laskulaseja. No menköön…
  6. Oletko koskaan kieltäynyt tarjottavasta ruoasta ollessasi vierailulla jonkun luona? Joo, grillimakkarasta tulee kyllä kieltäydyttyä. Eipä sitä onneksi usein tarjota.
  7. Jos saisit muuttaa jotakin suomalaisessa ruokakulttuurissa, mikä se olisi? Muuttaminen voi olla vaikeaa mutta ihmettelen kauppojen ihmetuotteiden täyttämiä hyllyjä (Sokoksella oli 23 ruokakermaa…), miksei kuohukerma riitä? Toinen maamme kummallisuus on maito aikuisten ruokajuomana.
  8. Mikä ruokalaji on mielestäsi aliarvostettu? Kesäkeitto ja kaaliruoat. Varmaankin siksi, että kouluruoka kummittelee monen mielessä.
  9. Minne lähtisit makumatkalle? Japaniin. Koska mennään? Ranska ja Italiakin käyvät.
  10. Jos Suomeen perustettaisiin uusi (kolmas!) ruokalehti ja sinut valittaisiin sen visionääriksi, millainen lehdestä tulisi? Öö, ei minusta taida olla visionääriksi. Lähi- ja luomuruokaa tuoreista, huippulaatuisista raaka-aineista. Lehdessä voisi esitellä elukoiden ja kasvisten kasvattajia.
  11. Mikä tekee hyvän ruokablogin? Omaperäisyys, sesongin raaka-aineiden käyttäminen ja kivat kuvat.

Viimeinen tehtävä taitaa olla vaikein. Pitäisi keksiä 11 kysymystä ja niille mahdollisesti halukkaat vastaajat. Jospa kysyisin osaksi samoja asioita, joita itse kerroin ensimmäisessä osassa.

  1. Mikä on tärkein keittiövälineesi?
  2. Mikä on lempimausteesi?
  3. Espresso, cappuccino, suodatinkahvi vai teetä?
  4. Ruotsalainen mestarikeittiömestari Leif Mannerström on sanonut, että jauheliha on tärkein ja monipuolisin raaka-aine. Päteekö tämä keittiössäsi?
  5. Ostatko ruokaa toreilta tai suoraan tuottajilta?
  6. Mikä on paras ruokamuistosi?
  7. Kuvaatko vielä filmillekin vai pelkästään digillä? Millä kameroilla kuvaat?
  8. Mitä liikuntaa/ulkoilua harrastat?
  9. Ulkomaanreissu vai mökille?
  10. Kun talven liukkaat tulevat niin missä seuraavista sinulla on nastat: pyörässä, autossa, talvikengissä, lenkkareissa, muistitaululla?
  11. Oliko tämä vaikea tehtävä?

Huoh, sainpas tehtyä, oli kyllä kivaa :).

Olisin isosti iloinen jos pyöräilyn ilosanomaa levittävä mip, valokuvaava veljeni Mikko ja linkkilistastani (jo haastetun Campasimpukan ja Pinean lisäksi) löytyvät, minua kuvillaan ja jutuillaan ilahduttavat ruokablogistit Jokihaka kokkaa ja Suolaa&hunajaa ottaisivat haasteen vastaan. Saa toki kieltäytyäkin ;).

13 vastausta artikkeliin “Vastauksia ja kysymyksiä

  1. Kyllä tämä haaste otetaan vastaan siinä kuin víime sunnuntain TDH:kin 🙂 Hetken voi kestää… mutta mottoni mukaan hitaastikin pääsee perille!

  2. Olipa hauskoja vastauksia ja kysymyksiä – ja kiva nähdä kasvokuvasikin!
    Grillimakkaran olinkin unohtanut 😉 Hyvää makkaraa olisi varmasti kiva grillailla, mutta että ne kaikki muovitetut tehdasmakkarat… Auts!

    1. Vastaaminen oli kiva projekti, kuten Campasimpukka blogissaan kirjoittikin niin tuli mieleen ala-asteaikaiset ystäväkirjat.
      Kyllä minä hyvistä tuoremakkaroista pidän, kovastikin, mutta jauhotehdasmakkarat kierrän kaukaa.
      Oletko muuten maistanut tuota Tokorotea? Kaiseki-illallinen matsutakeineen oli aivan huippu ja päättyi tosiaan yltiömakeaan nuudeliruokaan.

      1. Nyt vasta huomasin vastata – tokoroten, olen maistanut kyllä, mutta en koskaan makeana jälkiruokana! Jossain vaiheessa täysin kaloriton tokoroten oli laihduttajien muotiruokaa, jopa siinä määrin että jokunen yli-innokas taisi kupsahtaa… Kun ei pelkällä agar-agarilla oikein elä…

        1. Kaikenlaisia laihdutusjuttuja. Muistelisin, että emme saaneet koko jälkkäriä syötyä kun masut olivat jo niin pullollaan herkuttelusta.

  3. Mikä on tärkein keittiövälineesi?Kitchenaid-veitsi, ihan peltinen, kevyt.
    Mikä on lempimausteesi?Basilika
    Espresso, cappuccino, suodatinkahvi vai teetä?Espresso
    Ruotsalainen mestarikeittiömestari Leif Mannerström on sanonut, että jauheliha on tärkein ja monipuolisin raaka-aine. Päteekö tämä keittiössäsi?Onhan se tosi monipuolinen, muttei meillä tärkein
    Ostatko ruokaa toreilta tai suoraan tuottajilta?Kyllä, mielelläni ja aina enemmän, kun kanavia löytyy!
    Mikä on paras ruokamuistosi? Se on hieno muisto, kun olimme sukulaisporukalla Norjassa, ostimme kalaa, rapuja ja valasta ja laitoimme kaiken hienoksi illalliseksi sääskiparven ahdistellessa, kaikki maistui mainiolle!
    Kuvaatko vielä filmillekin vai pelkästään digillä? Millä kameroilla kuvaat?Kuvaan vain digille, olen vasta vuoden verran kuvannut. Kamerani on Nikon ja kaikki Kammenpyörittäjän gearit ovat käytössäni. Kuvaan pikkuisen myös iPhonellla, varastossa on höpsö sienikuva juuri luimulle vitsaillakseni:)
    Mitä liikuntaa/ulkoilua harrastat?Luontouintia (uimista aina kun ei jäät estä),pyöräilyä (joko sillä voi elvistellä?)ja kävelyä
    Ulkomaanreissu vai mökille?kumpikin on parasta, omaa mökkiä ei ole, joten useimmiten tulee mentyä ulommas kalaan
    Kun talven liukkaat tulevat niin missä seuraavista sinulla on nastat: pyörässä, autossa, talvikengissä, lenkkareissa, muistitaululla?taitaa tulla pyöräänkin, just katseltiin mulle uutta pyörää, autoon tietty kitkat alle, lenkkarit on talvikelpoiset, muistitaulu?
    Oliko tämä vaikea tehtävä?ei vaan tosi kiva:D ja multahan ei edes kysytty:D

    1. Kiitokset kivoista vastauksista :).
      Sienikuvaa odotellessa – iLuuri on muuten ihan kelpo kamera.
      Se muistitaulu, jollainen minulla ainakin on vielä töissä seinällä oli listassa ”hieman erilaisena” vaihtoehtona liikkumisvälineille.

Mitä mielessä?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s