20151203-_DSC9631

Vuorottelevat vesi- ja räntäsateet ovat tehneet kodin lähialueista kovin kuraisia, mutta olemme silti pitäneet Armaksen kanssa iltapäivisin pieniä koulutustuokioita takapihalla. Tutut jutut eli luoksetulo, kontakti, seuraaminen, istuminen ja maahanmeno sujuvat ulkonakin hyvin (mikäli suloiset patalappukorvat eivät estä kuulemista luoksekutsuttaessa silloin, kun on mielenkiintoinen haju nuuskittavana tai puska jyrsittävänä). Uusia temppuja opettelemme sisällä kuivassa ilman häiriöitä.

Tiistain pentukurssilla seisominen oli  ylivoimaisesti haastavin juttu ja luulenkin, että se pitää opettaa otukselle jollain muulla lailla kuin pannasta kiinni pitämällä ja namilla houkuttelemalla. Muut päivän harjoitukset menivät hienosti makkaran voimalla. Armas taisi jo muistaa, että kurssilla on kivaa ja että siellä saa koko tunnin ruokaa ja kehuja sillä se oli menossa hallille sisään suurella innolla.

Tänään iltapäivän kotitoimistoinnin lomassa tein sämpylöitä, jotka kohosivat juuren ja hiivan yhteistyöllä. Sämpylöistä tuli mukavan täyteläisen ja viljaisen makuisia juuren, vehnänleseen ja ruisjauhojen ansiosta. Ahkera apulaiseni ehti levätä taikinan kohoamisen aikana monessa paikassa.

Leipomisen jälkeen kävimme eilisen tapaan iltalenkillä Ladun majalla, jossa oli öisen vesisateenkin jäljiltä hieman lunta maassa. 20151203-_DSC961720151203-_DSC961920151203-_DSC962520151203-_DSC962020151203-_DSC9621

Viljaisat sämpylät juurella

  • 200 g aktiivista (ruis-vehnä)juurta
  • 3 dl (täys)maitoa (pari päivää vanha käy hyvin)
  • 2 dl vettä
  • 10 g hiivaa
  • 50 g vehnänleseitä (Kruska kli länsinaapurista)
  • 150 g (piirakka)ruisjauhoja (eli karkeudeltaan hienoa ruisjauhoa)
  • noin 500 g vehnäjauhoja
  • 1 tl (hienoa meri)suolaa

Aktiivista juurta varten laita 3-12 tuntia ennen taikinan tekoa kulhoon 100 g (jääkaapissa asunutta) juurta, 50 g jauhoja ja 50 g vettä. Sekoita, peitä lautasella, kannella tai kelmulla ja jätä huoneenlämpöön.

Liuota hiiva veteen maitoon. Sekoita keskenään muut aineet vehnäjauhoja ja suolaa lukuunottamatta ja sekoita puulastalla. Lisää vehnäjauhoja vähitellen ja alusta taikinaa käsin (tai koneella) noin 10 min. Lisää suola alustamisen loppuvaiheessa. Paljon karkeita aineita sisältävää taikinaa ei tarvitse (eikä kannata) vaivata kauempaa, sitko tulee pääasiassa vehnästä. Anna taikinan kohota öljytyssä kannellisessa muoviastiassa tai liinan alla noin 2 h.

Kippaa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa se kahtia. Tee molemmista paloista tanko ja paloittele tangot 8-9 osaan. Tänään pyörittelin puolesta taikinasta pyöreitä sämpylöitä, toisen puoliskon vain leikkasin paloiksi. Kohota sämpylöitä ainakin uunin lämpenemisen ajan. Paista sämpylöitä (mieluusti paistokivellä) 240 asteessa 10-15 min ja sitten 200 asteessa 5-10 (kokonaispaistoaika noin 20 min). Jäähdytä sämpylät ritilällä.20151203-_DSC962320151203-_DSC9630

8 vastausta artikkeliin “Juurisämpylät

  1. Onpas tosi nätit sämpylät. Juurea oon kans koittanut, ja pitäisikin laittaa uusi tekeytymään. Toiset osaakin ottaa rennosti 🙂 😉

    1. Jep. Tässä on nykyisin käyttämämme ohje. Valmista, jääkaapissa säilytettävää juurta olen ruokkinut kerran viikossa (saman verran vettä ja jauhoja, 25-50g kumpaakin, riippuen siitä, paljonko viikon leivontaan juurta on otettu purkista pois). Jos juurta ei käytä, niin siitä kannattaa kuitenkin ottaa aina vähintään 50 g pois ja ruokkia samalla painomäärällä, jottei juuri kasva liian suureksi. Jossain vaiheessa käy varmasti niin, että juuri haisee voimakkaasti etikalle. Silloin on mun mielestä järkevämpi aloittaa uusi.

  2. Tulkaa jonain päivänä käymään. Seisominen ei oo mitään rakettitiedettä ja siinä pääsee alkuun minuutissa.

      1. Jep! ISOJA paloja namppaa matkaan, ettei mene koko päivää niiden etsimiseen. Älyttömän kiva ja helppo peli.

Mitä mielessä?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s