Eilen oltiin pitkästä aikaa rally-tokokisoissa kotihallilla. Kentälletulojännityksen kadottamisessa ollaan onneksi päästy eteenpäin, vieläkin toivoisin Armakselta hieman korkeampaa virettä radalle treenien taapaan. Muutama yhden pisteen virhe saatiin, pisteitä 95p ja hyvä mieli. Seuraavaa kisaa ennen pitää treenata puolta vaihtavia täyskäännöksiä hallilla kylttien kanssa. Kotona ne sujuvat hyvin mutta kisoissa saadaan monesti turhia virhepisteitä.

Talkoilin taas loppupäivän kameran takana, siinä näkee kivasti kaikki suoritukset.

Muuten viimeinen pari viikkoa on mennyt kadonneita talvikelejä ja jäätikköä kirotessa. Vesalassa on toistaiseksi ollut vielä ihan hyvät lenkkikelit mutta saapa nähdä, montako päivää nekään enää pysyvät kelvollisina. Treenattu ollaan pääasiassa tokoa, viikolla tehtiin ensimmäinen kokeilu kiertonoutohyppyhässäkästä (pienellä kentällä tosin). Ensin kiertoa, sitten kiertoa hyppyjen välistä, sitten kiertoa hyppyjen ja kapuloiden kanssa (meinasi olla haastavaa), sitten kierto pysäytyksellä ja lopuksi koko liike. Taitava poika osasi. 20190220-DSC_7428IMG_4782

Mitä mielessä?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s