Viime tammikuun tokokokeen jälkeen aloitettiin evl-liikkeiden treenaaminen. Eniten työtä on, odotetusti, vaatinut ruudun tyhjään lähettäminen. Hieman haaveilin loppukesällä kokeeseen menosta, mutta päädyin sitten odottamaan loppuvuoden kotihallin koetta. Kaikissa luokissa ollaan kokeeseen menty siinä vaiheessa, kun paikkis on varma ja muuten liikkeet sujuvat niin, että ykköstulos tuntuu mahdolliselta ja luotan koiran osaamiseen.

Joulu vietettiin omalla porukalla kotona ja käytiin joka päivä tekemässä lyhyt treeni isolla kentällä. Viimeistelyt sujuivat sen verran hyvin, että lähdin lauantaina kokeeseen luottavaisin mielin toiveena iloinen suoritus, jossa ei nollattaisi mitään liikettä.

IMG_6274

Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa osassa:

Seuruu 8: Kisajännityksessä ei edistänyt niin pahasti kuin treeneissä. Kontakti tipahteli varsinkin seuruun alkupuolella kun piti tarkastaa kaikki kentällä olevat teipit ja tötteröt. Peruutuksessa pärski ja piippasi.

Luoksetulo 8: Kääntyi maahanmenossa huolellisesti vinoon kohti ohjatun noudon kartiota. Seisomaan pysäytystä vähän ennakoi, maahanmeno oli parempi.

Z 9: Seurasi iloisesti, maahanmeno vähän hidas, istuminen hidas, seisominen hyvä, lopun perusasento vähän vino.

Ohjattu nouto 10: Ravasi viimeiset metrit kartiolle ja kapulan palautuksen. Kummatkin Armaksen perusjuttuja – kapulajumi hidastaa tötsälle menoa. Palautuksen raviin en ole hirveästi puuttunut kun tulee suoraan ja reippaasti.

Ruutu 8: Bongasi eteenmenossa ohjatun noudon ympyrän ja lähti sitä kohti. Sain korjattua oikeaan ympyrään hienosti. Ruutu, maahanmeno ja kutsuminen menivät kivasti.

Tunnari 7: Varmaa työtä haistelussa. Pudotti kapulan tullessaan takaa perusasentoon mutta nosti sen ilman pyyntöä.

Kaukot 9: (I-S-M-S-I-M) ahkera treenaaminen tuottaa tulosta – muut vaihdot kivasti paitsi S-I valui vähän eteenpäin. Armasmainen hidas maahanmeno alussa.

Kiertonoutohässäkkä 10: Pysähdyksenä seisominen. Ravasi stopin jälkeen kapulalle, muuten ok.

Paikkikset (10 ja 9): Muuten hienosti, mutta menee hitaasti maahan. Pitäähän ne tassut asetella huolellisesti, että saa täydellisen paikkispötkötysasennon!

Pisteitä yhteensä 280p EVL1. Olen niin ylpeä hienosta työmiehestäni. Armas teki taas niin hyvin kuin osasi. Ei yhtään isoa virhettä. Ennen seuraavaa koetta yritetään saada suorituksia vieläkin varmemmiksi. Eniten puuhaa vaativat edelleen eteenmeno ja seuruu. Jospa maahanmenoihinkin saisi vähän vauhtia.

Oman suorituksen jälkeen liikkuroin AVO:n ja ALO:n. Mukavaa puuhaa.

Mitä mielessä?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s