Helmikuu hurahti turvallisia lenkkipaikkoja jäätikön keskeltä etsiessä ja tokotreeneissä hallin täyden aikataulun sallimissa rajoissa. Eilen tokoiltiin kotihallilla toisen kerran evl:ssä. Ohjaajaa jännitti kauheasti, vaikka tiedänkin, että kyllä Armas hommat hoitaa aina niin hyvin kuin osaa. Lisäjännitystä tuli perjantain treenistä, jossa Armas ei bongannut hässäkän keltaista tötteröä, joka oli aika lähellä valkoista taka-aitaa.
Työmies hoiti pienen alkuhaahuilun jälkeen hommansa hienosti ja sai huimat 304p (max 320p) ja siis toisen EVL1:n ja KP:n. Jonkin verran pisteissä on kiltin tuomarin lisää, mutta kyllä se ykköstulos olisi ollut tiukemmallakin arvostelulla.
Ensimmäinen setti:
Seuruu 9: Seuraamisessa on iso ero treenien ja koejännityssuorituksen välillä. Treeneissä Armas edistää kovasti, kokeessa paikka on parempi, mutta kontakti tippuu. Sivuaskeleet olivat viime kertaa paremmat ja juoksun täyskäännös ”hieman” irtonainen. Peruutuksessa pärski niin, että meinasi alkaa naurattaa.
Luoksetulo 10: Juoksi sopivaa vauhtia, seisominen vähän valui, maahanmeno oli hyvä. ”Unohti”, että perusasentoon pitää kiertää takaa ja teki rodunomaisen pomppukäännöksen törmäämättä minuun.
Z 10: Hyvin pysähtyi kaikissa asennoissa ja seuraaminen oli iloisempaa kuin varsinaisessa seuruussa.
Ohjattu nouto 10: Ravasi viimeinen metrit kartiolle ja kapulan palautuksen. Kummatkin Armaksen perusjuttuja – kapulajumi hidastaa tötsälle menoa.
Ruutu 10: Hieno poika!
Toinen setti:
Tunnari 9: Meni suoraan omalle mutta haisteli rivissä oikealle puolen olleet ja palasi sitten omalle.
Kaukot 8: (I-S-M-S-I-M) Vähän hitaat vaihdot ja seiso-istussa liikkui vähän eteenpäin.
Kiertonoutohässäkkä 10: Pysähdyksenä seisominen. Kiersi ja pysähtyi hyvin. kapulan kanssa ravaaminen on tässäkin kehityskohde.
Paikkikset (10 ja 9): Muuten hienosti, mutta paikkispötkötysasentoon asettuu aina hitaasti.
Seuraavan kuukauden treenilistalla ovat erityisesti kaukot, seuruu ja vauhdin etsiminen kapuloiden palautuksiin.
Oman suorituksen jälkeen liikkuroin VOI:n ja ALO:n. Pitkä ja kiva työpäivä.
Erilaisen helmikuun kuvia Vuonteen lenkkipaikoilta.