Luimupupu 3 vuotta

3 vuotta, 853 juttua, kasa ruoka– ja leivontareseptejä, monta kuvaa, tuntikausia ulkoilua, reissuja ja arkea, jonkin verran jurputusta ja 2637 kommenttia, isot kiitokset jälkimmäisistä teille luimupupulan lukijoille! Blogin alkuperäinen pääaihe, hajonnut ja uusittu eturistisiteeni on ilokseni kunnossa ja polvi parempi kuin toinen. Onneksi joka päivä pitää ja saa syödä ja kokata, maailmassa riittää kuvattavaa ja pohdittavaa, joten juttujen aiheita ei yleensä tarvitse kauheasti miettiä.

Juhlapäivää vietimme aamupäivän lauantaipuuhien jälkeen puolentoista tunnin pyörälenkillä Laajavuoressa ja kokkaamalla loppukesän suosikkeja, ranskalaisia kaalinyyttejä ja viinimarjapiirakkaa. Kaalinyyttien pedillä oli tällä kertaa purjon ja porkkanan lisäksi tomaattia ja sisällä karitsanjauhelihaa maustamassa persiljan lisäksi korianteria ja etikkaan säilöttyjä kapriksia. Mantelisen viinimarjapiirakan alkuperäistäytteessä on punaisia ja mustia viinimarjoja mutta tänään laitoimme punaisten sijaan eilen metsästä löytyneitä puolukoita. Mustaviinimarja-puolukka oli meille uusi kombinaatio, joka toimi oikein hienosti.

Tanja-parka

Ammatti”tauteja” taitaa olla joka alalla, konttorirotilla selkäjumia, ketjunpyörittäjillä solisluun murtumia ja asfaltti-ihottumaa ja kepinkiertäjillä polvivammoja. Tanja Poutiaisen tämänaamuinen magneettikuva ja päivällä tehty polveenkurkistus kertoivat sen, minkä lauantain kisaa seurannut, epäonnistuneita alastuloja ja kaatumisia nähnyt tai kokenut katsoja arvasikin – eturistiside oli poikki ja molemmissa kierukoissa repeämät. Alppimaajoukkueen luottolääkäri Eero Hyvärinen korjasi Tanjan koiven, nyt tarvitaan sitten kärsivällisyyttä ja tsemppiä pitkään kuntoutukseen. Kyllä siitä Tanja vielä hyvä jalka tulee!

Mäkihyppääjän varaosat

Mäkihyppyä ei ole tullut aktiivisesti seurattua sitten Matti Nykäsen aikojen mutta pupublogin teemaan liittyen on ihan pakko kommentoida Janne Happosen polvivammaan liittyvää uutisointia, jota voisi kutsua soffaurheilijan hämäämiseksikin.

Happonen kaatui viikonloppuna ja kertoi, että ”jokin siellä polvessa napsahti”. Eilinen magneettikuva paljasti, että polven ulkokierukan takasarvessa oli repeämä, josta uutisoitiin seuraavasti ”…Ulkokierukan vamma aiheutti polven pettämisen alastulossa ja hypyn jälkeinen kaatuminen johtui tästä…” Eiköhän siinä nyt ennemminkin käynyt niin, että polvi hajosi huonon, kaatumiseen johtaneen alastulon takia. Tänään tehdyssä leikkauksessa selvisi, että Happosen polvesta oli kierukan lisäksi katkennut eturistiside, kolmannen kerran samasta jalasta. …. ”Kuopiolaisen polvesta löytyi ulkokierukan takasarvivamman lisäksi ongelmia myös ristisiteestä… tämän kaltaisissa vammoissa toipuminen kestää mahdollisesti jopa puoli vuotta, joten Happosen kausi on ohi…”

Uutisesta saa helposti sen kuvan, että kierukkavamma on tuossa paketissa isompi ongelma. Voi toki jossain tapauksessa ollakin, jos kierukka hajoaa ja iso osa siitä joudutaan poistamaan, niin nivelrikon riski kasvaa joissain tapauksissa huomattavasti. Usein kuitenkin pelkästä kierukkaleikkauksesta toipuminen on hyvin nopeaa. Katkenneen eturistisiteen korjaaminenkin on toki nykyään rutiinileikkaus, mutta toipuminen ja kuntoutus kestävät kauan ja polvea kuormittavia lajeja ei saa harrastaa kuin aikaisintaan puolen vuoden kuluttua korjauksesta. Erityisesti mäkihyppylupaa ei pitäisi ennen tuota puolen vuoden rajaa olla…

Mikä se eturistiside nyt sitten on? Asiasta enemmän kiinnostuneiden kannattaa lukea linkkilistani artikkeli (ja aiheeseen liittyviä juttujani) mutta lyhyesti näin: Säären etuosasta reiden takaosaan kulkeva, polven vakauden kannalta tärkeä nivelsode, eturistiside (ACL) estää säärtä liukumasta eteen, estää yliojentumista ja kontrolloi säären kiertymistä reiteen nähden polven ollessa suorana. Lisäksi se estää sisäsiteen kanssa polven vääntymistä sisäänpäin ja vaikuttaa säären ohjaamiseen. Eturistiside voi revetä polven vääntyessä, repeämiseen liittyy usein napsahduksen ja muljahduksen tunne. Mäkihypyn lisäksi jalkansa voi saada hajalle vaikka mäkeä laskien tai sähläten, naiset erinäisistä syistä 3-6 kertaa miehiä useammin… Periaatteessa jokaisella on varaosia kolmeen uuteen ristisiteeseen molemmissa jaloissa, Happoselta on toisesta sitten kaikki käytetty… Leikkauksesta toipumisessa ja kuntoutuksessa on kaksi haastetta, uuden ristisiteen pitää kiinnittyä paikalleen, vahvistua ja hoitaa tehtävänsä ja toisaalta siirteenottokohdan, oli se sitten takareisi, patellajänne tai etureisi, pitää toipua operaatiosta.

Joopa joo, koittakaahan pysyä pystyssä, millä suksilla sitten mäkeä laskettekin, hyppyrillä tai ilman. Jos polvi kuitenkin hajoaa, niin hyvällä korjauksella ja sinnikkäällä kuntoutuksella siitä saa hyvässä tapauksessa entistä ehomman :).

Rotkoretki

Teimme kameroiden ja sienestysvarusteiden kanssa iltapäiväretken Laukaan luoteisosassa, lähellä Äänekosken rajaa, sijaitsevalle Hitonhaudan luonnonsuojelualueelle. Hitonhaudan ympäristössä on vaikuttavan, maastollisesti hieman haastavan rotkon lisäksi kivaa kangasta, pieni lehdonsuojelualue ja nätti järvi Iso-Harinen kuikkinen (sekä tietysti hakkuita ja iso sorakuoppa mutta ei niistä kannata välittää). Hieno retkikohde, jossa emme olletkaan käyneet moneen vuoteen. Lisää kuvasatoa löytyy tuttuun tapaan kuvasivulta.

Herkkutatteja Hitonhaudan ympäristön maastossa pitäisi kaiken järjen mukaan kasvaa, mutta eipä (vielä) näkynyt ainuttakaan. Saimme kuitenkin ihan mukavan satsin isohaperoita ja kertausoppitunnin siitä, että kauniit ja herkulliset leppärouskut maistuvat muillekin:Retkellä pitää tietenkin olla eväät … eilisten lyhytkakkukiekkojen jämätaikinasta paistetut kakkuset maistuivat tosi hyviltä mansikkahillon kanssa :). Olkoot ne vaikka juhlakakut tänään 2 vuotta täyttävälle eturistisiteelleni, jolle rotkossa mönkiminen oli ensimmäinen (ja ongelmaton) haastava kivikkokävelyretki.

Luimupupu 2 vuotta

Kylläpä se aika vierähtää nopeasti, juurihan minä kirjoitin blogin 1-vuotistarinaa. Kirjoittaminen ja kuvaaminen oli toisenakin vuonna mukavaa, raportoitavaa riitti lähes yhdeksän kuukauden Zürichin työreissumme ansiosta lähes jokaiselle päivälle. Blogin ”alkuperäinen päähenkilö”, polveni korjattuine eturistisiteineen, on onneksi jäänyt taka-alalle. Hyvä siitä tuli, isot kiitokset vielä kaikille minua auttaneille.

Juhlistimme luimupupulan synttäreitä viimevuotiseen tapaan yrttikalalla, tällä kertaa italialaisella ahvenversiolla. Kesäisen ahvenaevään lisäksi vihertävään juhla-ateriaan kuului tzatzikia ja rosmariinifocacciaa, jonka ohjeen runko on Maarit Enkovaara-Astraldin kirjasta Italian viettelykset. Alkuperäisessä ohjeessa on pelkästään hiivaleipäjauhoja, koko pala hiivaa ja reilusti enemmän suolaa.Ensi kerralla laitan vain puoli palaa hiivaa ja käytän kohottamiseen enemmän aikaa.

Taikinaan voi kohoamisen jälkeen sekoittaa silputtuja oliiveja tai muita yrttejä rosmariinin lisäksi.

Focaccia al rosmarino

• 250 g grahamjauhoja
• 450 g vehnäjauhoja
• 3,5 dl vettä
• 35-40 g hiivaa
• 0,5 dl öljyä (+ reilu loraus leivän päälle)
• 3/4 tl suolaa
• vajaa 1 rkl hunajaa
• 1-3 rkl hienonnettua rosmariinia

Liuota hiiva 1 dl vettä ja lisää seos jauhoihin. Lisää suola, hunaja ja öljy. Lisää loppu vesi (ohjeen mukaan vähitellen, laitan kyllä yleensä kaiken kerralla) ja vaivaa taikina tasaiseksi aika tiiviiksi palloksi. Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Vaivaa hienonnetut rosmariinit taikinan sekaan.

Kauli taikinasta jauhotetulla pöydällä levy ja nosta se kuumennetetulle leivinkivelle tai pellille. Painele taikinaan koloja sormilla. Kaada leivän päälle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle rosmariinin lehtiä ja hieman karkeaa suolaa. Paista 200 asteessa noin 25 min kunnes pinta on kauniin värinen.

Miksi, miksi meillä ei ole leivottu tätä ainakaan kahteen vuoteen??Synttärin kunniaksi kokosin blogin resepteistä omiksi sivuikseen luimupupulan menun ja leivonnaiset. Harkitsin myös teeman vaihtamista mutta pysyköön se toistaiseksi ennallaan.

 

Uetlibergin (yli- ja) ympäriajo

Kaksi viimeistä viikonloppua Käkikellomaassa, lähteäkö parin päivän reissuun vai ajella lähimäillä? Tällä viikolla helatorstain ja tulevalla viikolla helluntain jälkeisen pyhämaanantain jatkamat pitkät viikonloput näyttävät täyttävän hotellit aika tehokkaasti, joten ainakin tämän viikonlopun poljimme Züri-poluilla. Tänään kiipesimme parvekemäellemme Uetlibergille etu(koillis-itä)puolelta tutun takareitin sijaan, poljimme kauniilla harjanteella maastopyöräreittiä 22 Tägerstiin ja sieltä pyöräreittiä 51 Uetilibergin takapuolelta takaisin kaupunkiin. Kiva ja lämmin kolmen tunnin ajelu. Vasta neljännellä (kolmannella pyörin) Uetlibergin retkellämme mäet osittaisine lumikuorrutuksineen näkyivät horisontissa mukavasti.

Giro d’Italian lisäksi olemme seuranneet yömyöhään Kalifornian kiertoajelua (en tosin ole jaksanut yhtenäkään yönä maaliin asti). Eilen kovan vetotyön tehnyt suursuosikki Jens Voigt  mietiskeli haastattelussa: ” If you go out and try to win you might lose. But if you go out not even trying to win, you lose for sure.”

Palataan lopuksi lyhyesti blogin alkuperäiseen teemaan, eturistisiteeseen. Korjattu polveni nitisi jalkaa suoristaessa pitkään. Kallio sanoi jonkin keskustelumme yhteydessä, että kivuttomista rutinoista ei tarvitse välittää ja että ne yleensä katoavat noin vuoden kuluessa leikkauksesta. Täytyy myöntää, että olin jo ehtinyt luulla, että eivät kyllä katoa. Noin kuukausi sitten huomasin, että eipä muuten oikea koipi rutise enää :), (ei puhuta vasemman ääntelystä mitään…)

Kerran vielä, Didi

Vauhtilajisuosikkimme, suksitemppumies, sympaattinen Didier Cuche, kertoi tänään lopettavansa tämän kauden jälkeen.  Vuoden sveitsiläisen palkintokaapissa on 5 arvokisamitallia, 6 kristallipalloa ja 18 maailmancupin osakilpailuvoittoa, joista 5 tulevan viikonlopun klassikkomäessä Kitzbühelissä. Kerrottuaan kotisivuillaan että klassikkorinteet ovat suosikkeja, Didi kirjoittaa ”Mit meinem Alter bin ich eigentlich selbst schon ein Klassiker…” … vaikka onkin nuori mies… Peukut pystyssä odotamme, vieläkö Didi on nopein Hahnenkammin rinteessä.

Pitäisikö siis myydä telkkari… ei ehkä kuitenkaan… onhan mäessä ja pyörää polkemassa vielä monta muuta suosikkia, joita on mukava seurata (muuta kuin pyöräilyä ja mäenlaskua meidän telkkarista ei kotona tulekaan, täällä näkyy joka aamu alppisää).

Didin ”eläköitymisen” lisäksi alppirinteiltä kuuluu ikäviä uutisia, Ruotsin Maria Pietilä Holmnerin hyvin alkanut kausi päättyi kaatumiseen tiistain harjoituksissa. Luimupupu toivottaa Marialle tsemppiä ristisideleikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen. Toisten polvista voikin siirtyä omiin. Olen jo moneen kertaan kertonut, että korjattu jalkani on paljon, paljon vakaampi kuin toinen. Vasemman jalan pepun ja reiden lihaksen jumiutuvat ilmeisesti ainakin osittain tuon löysyyden takia ja polven ympärille on taas pistänyt ikävästi kävellessä pari päivää. Vaiva helpottaa yleensä hierojalla. Kummallista siinä on se, että juostessa ei tunnu mitään. Tänään oli muuten aika mielenkiintoinen reilun 7 km valolenkki Adlisbergillä: lämmintä oli reilu 8 astetta, puut heiluvat kovahkossa tuulessa ja näimme viisi ”bambia”.

Ankkapotut

Maanantain ankan rasvat otettiin pannulta talteen ja laitettiin jääkaappiin. Tänään puolitimme puoli kiloa Züri-luomupottuja ja sivelimme ne uunin lämmetessä sulaneella ankan rasvalla. Potut olivat 225 asteessa timjamin oksien kera noin 40 min.

Kaikenlaista alppikeliä

Auringonpaisteen vaihtuminen pilviin ja lumisateeseen muutti ikkunasta näkyvän maiseman hieman eilistä harmaammaksi.

Uudet lumikenkäni pääsivät usean tunnin retkelle äitini, kokeneen kenkäilijän, kanssa. Sekä talvivaellusreitit, hanki että kengät saivat punaposkiselta ja väsyneeltä ulkoilijalta hyvät arvosanat.

Me arvoimme rinteeseen lähtöä olemattoman näkyvyyden takia jonkin aikaa ja ostimme hissikortit kuultuamme luotettavan näköiseltä paikalliselta laskijalta, että ylhäällä oli parempi näkyvyys. Olosuhteet vaihtuivat päivän aikana moneen kertaan: ajoittain ei nähnyt yhtään mitään, välillä tuuli kovaa ja kylmästi, sekä jäähileillä että ilman, hyvinä hetkinä tuuli puhalsi pilvet pois ja aurinko näyttäytyi. Obersaxen osoittautui oikein mukavaksi, rauhalliseksi ja vaihtelevaksi keskikokoiseksi keskukseksi. Piz Sezneriltä Lumbreiniin ja Vignogniin laskevat rinteet, joista pitää tulla postibussilla pois, jäivät vielä kelin ja ajan loppumisen takia laskematta. Polvi (tai siis molemmat) kestivät useamman tunnin laskemisen hyvin, hyvä (vasemman koiven kun saisi jollain jumpalla yhtä tukevaksi kuin toisen). Usean hyvän laskun jälkeen tästä on hyvä jatkaa laskukautta (ja voi hyvillä mielin unohtaa joulukuun alkupuolen kauhukokemuksen).

Hotellimme (Hotel Central) saa suuret kehut monille perhehotelleille tyypillisestä sydämellisestä palvelusta, mukavista huoneista, hyvistä hiihtovälineiden säilytystiloista ja loistavasta ravintolasta. Nyt sulattelemme keskiviikon maalaisbuffetin tarjontaa. Buffet ei ollut tavanomainen ”seisova pöytä”: alkukeitto, Bündner Gerstensuppe (ohrakeitto kuiva- ja savulihalla sekä vihanneksilla), tarjoiltiin pöytiin, salaattipöydästä sai kerätä itse haluamansa ”rehut”, salaattipöytää ennen syöty meloni lihalisäkkeineen, runsas pääruokavalikoima ja jälkkärit haettiin hotellin henkilökunnan tarjoilemasta pöydästä. Yksi seurueestamme nautti erityisesti runsaasta jälkkäritarjonnasta ja aikoi harkita ”poltetun kerman” (Gebrannte Creme) valmistamista kotona.

Graubündenin perinneohrakeittoa emme olleetkaan ennen tätä reissua maistaneet, nyt sitä tuli sitten syötyä kolmesti, molempina iltoina alkuruokana ja tänään mäkilounaalla. Keitosta voisi virittää kotiin jonkinlaisen version lihanan vaikka hirven palvilihaa tai savuporoa.