Silberne Rundfahrt – hopeinen kiertue pilvien yllä

Paikallisten kehoituksesta ja aamun alppisääohjelman innoittamina lähdimme katsomaan, miltä pilvien yläpuolella näyttää.

Rigi kuvassa ylävasemmalla

Kunnon turistikokemukseen kuuluu tietenkin mennä vuorelle jollain härvelillä. Tämän päivän matkakohde Pilatus ja Rigi ovat helposti junaillen saavutettavia vuoria sumua keräävien lähijärvien vieressä. Junailimme vajaan tunnin Luzerniin ja teimme sieltä ”Pilatuksen hopeisen kiertomatkan”: paikallisjunalla Alpnachstadiin, sieltä (45 min alppitorvi- ja posetiivisoiton säestämän jonotuksen jälkeen) maailman jyrkintä rataa nousevalla hammasratasvetoisella junalla (max. 48%, keskijyrkkyys 38%), kuvailun, kävelyn ja myöhäisen lounaan jälkeen isolla ja pienellä kabiinilla alas ja paikallisjunalla takaisin Luzerniin.

Luzernissa ehdimme katsastaa kaupungin kuuluisimman nähtävyyden, 1300-luvulta peräisin olevan puusillan.

Reilun kahden kilometrin korkeuden huomaa jo hengityksessä ja sykkeessä, ehkäpä vekotimella nousun jälkeen vielä enemmän kuin omin voimin kipuamisen jälkeen. Hitaasti pyörällä tai jalkaisin noustessa keho ehtii sopeutua korkeuteen paremmin. Tänään junailuun oli kaksi syytä: se oli hieno kokemus ja suuri korkeusero kivikkoineen olisi ollut koivilleni turhan rankka ensimmäinen vuoristoretki. Ylhäällä retkeilystä molemmat polvet suoriutuivat mukavasti, hyvä :).  Rappusten kipuamisen, maastojuoksun, hyvän hieronnan ja tietenkin ajan avittamana ketteryys alkaa olla polviremonttia (tai pikemminkin jalan hajoamista) edeltäneellä tasolla.

Lounaaksi nautimme paikallista perinnekasvisruokaa: älplermaggronen mit apfelmus, pastaa potuilla, sipulisella juustokastikkeella ja paistetulla sipulilla tarjoiltuna omppuhillon kera, hyvältä maistui ohuessa vuoristoilmassa.

Maisemat olivat huikeat, lisää kuvia toisaalla.

Voi voi Kalle parkaa

Ikävää, ikävää, viime sunnuntain alppikauden avauskisojen suurpujottelun toisella kierroksella ulos radalta laskeneen Kalle Palanderin kausi loppui ennen kuin ehti alkaakaan. Virheen ja kaatumisen mekaniikka ja Kallen maininta ”polvesta kuului pamahdus”, herättivät kotikatsomossa isot epäilykset eturistisiteen hajoamisesta. (Öööh, onko kiva taito osata ”tunnistaa” laskijan kaatumisesta paha polvivamma…) Niinhän siinä sitten kävi, että ristiside on poikki ja kierukka revennyt ja Kalle joutuu alppimaajoukkueen ortopedin Eero Hyvärisen puukotettavaksi parin viikon päästä. Hyvärinen kertoo telkkarissa magneettikuvia katsoen sen, minkä luimupupu tietää, Kallella on edessä pitkä kuntoutus ja mäkeen voi mennä noin puolen vuoden päästä. Saapa nähdä, vieläkö Kalle jaksaa yrittää paluuta. Tsemppiä kuntoutukseen joka tapauksessa!

Hiihdosta pyöräilyyn… tavallisesta karttapaperista valmistettujen karttojen lisäksi täällä on ainakin kahdenlaisia normaalia vahvempia pyöräilykarttoja. Sateessa emme ole karttoja vielä testanneet, mutta taittelua, sumua, ja jonkinlaista tuulta ne tuntuvat kestävän hyvin. Tässä karttasarjassa on eri väreillä merkitty fyysisesti ja teknisesti eritasoisia reittejä, joista on kuvaukset ja profiilit kartan kääntöpuolella.

Kaupunkilaislenkkeilyä ja kyljyksiä alppivoilla

Loistavasti toimivaa joukkoliikennettä on mukava käyttää apuna juoksulenkeillä. Pariisissa majaillessamme käymme usein metron avustuksella juoksemassa (täysin tasaisessa) Vincennesin metsässä, täällä ratikkamatkan päässä olevia (mäkisiä) juoksupaikkoja on useita. Tänään ajelimme eläintarhan vieressä olevalle päätepysäkille ja juoksentelimme vajaan tunnin 701 m korkean Adlisbergin poluilla. Kuten viereisellä Zürichbergilläkin, lähes kaikilla ulkoilupoluilla on nimi ja risteyksissä tieviitat. Läheskään kaikissa kartoissa noita nimiä ei kuitenkaan ole ja metsässä on karttoja vain reittien lähtöpaikoissa.

Olimme miettineet, mitä kartoissa näkyvät vajaan kilometrin mittaiset Finnenbahnit ovat, sauvakävelyrinkuloitako? Tänään selvisi, että ne ovat kapeita pururatoja. Luulenpa, että emme suomalaisradoilla paljon juoksentele kun pidempiäkin lenkkejä on tarjolla. Jos oma seikkailunhalu loppuu, niin voi kokeilla äsken löytämiäni paikallisten netittämiä lähiseutujen lenkkivaihtoehtoja.

(Lenkkeilyyn liittyvää koipiraporttia: Pitkien mäkien, varsinkin alamäkien, juoksu on jaloille ja erityisesti polville taas uudenlaista harjoitusta. Korjatun polven sisäsivu ja siirteenottokohta muistuttelevat vieläkin olemassaolostaan, pääasiassa napsumalla kävellessä. Jalkojen pienen voimaeron huomaa rankemmassa maastossa lenkkeillessä oikean reiden nopeampana väsymisenä.)

Kauppojen viljeltyjen sienien valikoima on todella hyvä, jonkin verran on näkynyt villejäkin sieniä, esimerkiksi kanttarelleja. Eilen hankitut ruskeat luomuherkkusienet paistettiin voissa ja otettiin pois pannulta paikallisten, paksujen, possunkyljysten ruskistamisen ajaksi. Sienet menivät takaisin pannulle kyljysten paistuttua kolmisen minuuttia kummaltakin puolelta. Kevyen suolauksen jälkeen pannulle lisättiin loraus Valais’n kantonin valkoviiniä sekä oksa rosmariinia ja timjamia. Possupannu sai hautua kannen alla noin 10 min. Liekö ollut raaka-aineiden, paistossa käytetyn vuoristovoin vai juoksulenkin ansiota, mutta hyvälle maistui…

ACL 1v

Luimupupun synttäreitä vietettiin toissapäivänä, tänään vuoden täytti eturistisiteeni, jonka kuntoutuksen etenemisestä on tullut kirjoitettua koko vuoden ajan sekä yksittäisiä juttuja että pidempiä pohdiskeluja. Kesäkuisen lääkärissäkäynnin jälkeen on tapahtunut paljon edistystä, silloin saadun juoksukehoituksen noudattaminen on ollut molemmille jaloille hyväksi (vaikka juokseminen ei alkuun ollut ”ihan helppoa”). Fysioterapeutin lomaillessa juoksu- ja kävelyasentojen korjaaminen jäi kotiterapeuttini ja itseni hoidettavaksi. Olemme kyllä onnistuneet siinä ihan hyvin. Asentokorjauksessa auttoi heinäkuun puolivälissä iltavenyttelyssä lantiosta auennut ”lukko”  – sen jälkeen korjaamattoman jalan polveen ei ole pistänyt :).

Kaikkeen se lääketiede ja taitavat korjaajat pystyvät: nyt yliliikkuvalla luimupupulla on yksi normaali, venkoilematon nivel, jonka kanssa voi taas tehdä kaikkea kivaa: ajaa, laskea mäkeä ja juosta. ”Uusi polvi” voi hyvin, toki jalassa on ajoittain erilaisia tuntemuksia, mutta enää on vaikea sanoa, liittyvätkö ne ristisiteeseen. Ajaessa ja juostessakaan ei tule enää arasteltua, joten pääkin taitaa olla palautunut.

Juhlapäivänä kävimme ajamassa puolitoista tuntia lapsuuden lenkkipoluillani Kiikkaran harjumaastossa. Mukavien polkujen lisäksi löysimme hirvikärpäsiä (yöks) ja yli-ikäisiä herkkutatteja (syötäväksi kelpaavia olisin voinut kerätä ajopaidan taskuun).

Synttärisankari ja sankarin omistaja kiittävät (rääkkääjiään) kotiterapeuttia, ortopedi Tapio Kalliota, fysioterapeutti Kalle Tiilikaista ja kiropraktikko Heikki Helmistä (sekä piikkimattoa, rolleria ja merisiiliä)!

Tahko, tammikuu 2010

Vuosi luimupupua

Kappas, luimupupun blogilla on tänään yksivuotissynttärit – pitäisi varmaan keksiä jotain älykästä näppäiltävää vuosipäivän kunniaksi. Kuten ensimmäisessä jutussa kerroin, olin suunnitellut ruoka- ja valokuvausblogin aloittamista jo pitkään. Kimmokkeen kirjoittamiselle antoi polveni, tarkemmin sanottuna hajonnut eturistisiteeni, jonka uudelleen rakentelusta ja kuntoutuksen etenemisestä on tullut naputeltua rivi jos toinenkin. Polviprojektista huolimatta kirjoittaminen on ollut todella mukavaa, en ollutkaan kirjoittanut työjuttujen ja sähköpostien lisäksi oikeastaan mitään sitten lukiovuosien (ja siitä onkin jo aika kauan aikaa…). Jutustelun lomassa tästä on kertynyt itselle suosikkireseptiemme arkisto, nykyisin tulee vakioeväitä laitettaessa nostettua keittokirjan sijaan omppu ja pupun blogi pöydälle. Toivon kovasti, että jutustelusta on ollut teille lukijoillekin hupia tai hyötyä!

Sadekuurojen välissä kävimme juoksulenkillä Halssilassa. Toiminta muistuttaa kerta kerralta enemmän juoksu-urheilua, hyvä niin. Lyhytkin lenkki parantaa ruokahalua, erityisesti tietenkin ”juhlapäivänä” ;), jonka pääruokana oli isoimmasta Kkaupasta löytynyttä Leppäveden haukea yrttikuorrutuksella. Linkin reseptin sitruunan sijaan laitoimme kalan päälle kymmenisen kaprista, yrttiseoksessa oli myös basilikaa.

Juhlan kunniaksi leivoimme karviaispiirakan, josta näyttää olevan vain puolet jäljellä… Sopusoinnussa olevan makeankirpeän maun lisäksi piirakka on mielestäni oikein hauskan näköinen. Sekoitimme noin 4 dl sokeroitua karviaissurvosta piirakan täytemassaan, turkkilaista jogurttia oli ohjeen 2,5 dl:n sijaan 3 dl. Täytteen makeus kannattaa tarkistaa ennen kaatamista pohjan päälle. 

Suuria haasteita

Toinen meistä osaa saksaa enemmän, toinen vähemmän. Olen vähän yrittänyt kaivella kahden vuoden yläasteen opintoja kovalevyn syövereistä… ja huvitellut sveitsiläisten mainosvideoilla:

Saksan lisäksi pitää harjoitella ranskaa:

Toinen haastava tehtävä, juoksemisen (uudelleen)opettelu sen sijaan etenee ihan hyvin. Tänään kävimme taas puolen tunnin lenkillä Halssilassa. Epätasaisella pinnalla juostessa huomaa, että ACL-korjauksen jälkeen säären ohjaus ja hermotus muuttuvat hieman. Jalka menee kiltisti minne käsketään, mutta ohjaustuntuma on erilainen kuin toisessa jalassa. Nyt vaikuttaa siltä, että voin parin viikon päästä kirjoittaa polven vuosiraportin tyytyväisin mielin (ja kiittää siitä, että käskettiin juosta). Mutta, mutta, lenkin jälkeen pitäisi tehdä pitkä iltahuolto eikä loikoilla koneella.

Kauheita kolareita, juoksentelua ja kaaligratiinia

Voi kauhistus, mitä kaikkea tämän päivän etapilla sattuikaan. Ajajien kaatumiset, sekä yksin että porukassa ovat ikäviä, mutta ulkopuolisten törttöilyjen aiheuttamia onnettomuuksia ei pitäisi tapahtua. Miten ihmeessä tv-auton kuski ajoi niin huonosti, että törmäsi irtioton kahteen ajajaan?

Iltapäivällä kävimme ukkoskuurojen välissä Halssilassa jatkamassa juoksuun totuttelua puolen tunnin lenkillä. En kyllä voi edelleenkään ymmärtää vasenta jalkaani. Pyöräilyssä ei ole ongelmia, juoksu sujuu tasaisella ja ylämäkeen ihan ok, mutta lyhytkin käveleminen jumittaa reisilihakset ja pepun niin, että polven ympärille pistää. Juoksun jälkeenkin reisi tuntuu ahdistavan polvea. No, on tietysti hyvä, että tuollaista ongelmaa ei ole korjatussa polvessa, joka väsyy juoksemisesta ”oikean oloisesti”.

Gratiini kukka- ja parsakaalista

  • 2 pientä kukkakaalia
  • 2 pienehköä kukkakaalia
  • 3 tuoretta sipulia
  • 40 g voita
  • 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 6 dl maitoa
  • 1 keltuainen
  • noin 50g Peltolan Blue juustoa
  • noin 1/2 dl Parmesania raasteena
  • ripaus suolaa

Höyrytä kaalit (kokonaisena). Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot sekoittaen. Lisää maito ja sekoita puulastalla kunnes kastike sakenee. Kypsennä sekoittaen noin 5 min. Lisää keltuainen ja juustot. Laita paloitellut sipulit öljyttyyn uunivuokaan. Asettele kaalit vuokaan ja kaada kastike päälle. Paista 200 asteessa noin 20 min kunnes pinta on mukavan värinen.

Gratiinin seuraksi sulatimme ja kypsyttelimme pakastimesta kaivettua hirveä.

Rauhallinen ja jännittävä sunnuntai

Vielä muutama vuosi sitten suunnistimme aktiivisesti mutta maastopyöräilyinnon kasvaessa ja kasvaessa totesimme, että molempia lajeja ei oikein ehdi harrastaa. Suunnistuksessa ja maastossa ajamisessa on paljon samaa: lenkkiin pitää keskittyä eikä miettiä muuta, lajia pitää harrastaa vähintään kaksi kertaa viikossa jotta tuntuma säilyy hyvänä ja kamat (+harrastajat) ovat ovat usein yltä päältä kurassa. Emme siis olleet Jukolassa vaan vietimme myöhäisen aamun ja alkuiltapäivän edellisyön jännittävän Jukolan viestin parissa. GPS-seuranta tuo mukavan lisän suunnistuksen seurantaan paljastamalla reitinvalinnat ja virheet.

Päivän oma urheilusuoritus ei ollut pitkä mutta lähtemistä piti arpoa pitkään. Pitäisi mennä juoksemaan kun on kehoitettu… Mutta kun ei siitä Ranskassakaan tullut mitään… No, toinen kokeilu sujui ensimmäistä huomattavasti paremmin ja eteneminen muistutti (kai) jo juoksemista. Vajaan kolmen kilometrin lenkki hiihtomaassa tuntuu nyt illalla lähinnä korjaamattomassa vasemmassa polvessa. Juostessa huomaa saman vakauseron jaloissa kuin muissakin lajeissa. Voisikohan vasenta jalkaa kiristää jotenkin??

Päivän leivonnainen oli vähän sellaista suomalaisemännän ”sekoita kaikki aineet  ja paista” -tyyliä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo on hyvä ja muunneltava piirakka.

Rahkapiirakka

  • 100 g voita sulatettuna
  • 1,5 dl ruokosokeria
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 1-2 rkl amarettoa (tai muuta likööriä tai vähän lisää voita)

Sekoita aineet keskenään ja ota kolmasosa taikinasta erilleen piirakan murupäälliseksi. Lisää loppuun taikinaan 1 muna ja 1 dl piimää tai maustamatonta jogurttia. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Laita päälle täytteeksi marjoja, sokerin kanssa kevyesti hillottua raparperia, omenaviipaleita (tai sekoita täytteeseen sitruunamehua ja -kuoriraastetta). Meillä oli tänään täytteenä puolukoita.

  • 1 prk rahkaa
  • 1 muna
  • 1-1,5 dl ruokosokeria (riippuen täytteen happamuudesta)
  • 1-2 rkl amarettoa

Sekoita täytteen ainekset. Levitä täyte pohjan päälle. Ripottele taikinamurut rahkaseoksen päälle. Paista 200 asteessa noin 30 min.