Sienikoira

Armaksen päiväkirjasta: ”Kodin ympäristössä on ollut tällä viikolla enemmän työmatkatempoilijoita, pokettajia ja muita ihmisiä kuin pitkään aikaan. Ovat kuulemma palanneet mökeiltä kaupunkiin kun koulut alkoivat. Meidän aksaryhmänkin loma loppui. Mä olin eilen näin innolla lähdössä treeneihin. Meillä on emännän kanssa vielä tositosi paljon opittavaa, mutta on meillä silti hurjan kivaa. Mä olen jo niin iso poika, että laitettiin esteisiin rimat 15 cm korkeuteen. Osaisin kyllä hypätä paljon korkeammaltakin.

Metsälenkeillä olen ollut ihmeissäni. Vielä alkukesästä sain tonkia puskia ja syödä sieltä kaikkia herkkuja ihan yksikseni mutta sitten ihmisetkin innostuivat keräilemään metsästä kaikkia juttuja. Olemme keränneet yhdessä hilloja ja mustikoita ja maistelleet vattuja (emäntä ei ottanut minua puskaan). Tänään iltapäivällä maistoin muista marjoista innostuneena kotitielle tippuneita oransseja marjoja. Ne eivät olleet hyviä vaan kamalan happamia.Marjojen lisäksi olemme keränneet yhdessä sieniä. Olin kiinnostunut jo ensimmäisten kanttarellien löytämisestä ja mussutin emännän sienistä taittamat jalat. Olen huomannut, että ihmiset ovat olleet kanttarellien löytämisestä joka kerta iloisia, joten tänään päätin auttaa niitä. Loikkasin lenkillä kaksi kertaa ojanpenkalle ja pysähdyin tyytyväisen näköisenä haistamieni sienten luo. Kehuivat kovasti ja antoivat herkkuja.

Mä sain iltaruoaksi lihaisan luun, ihmiset söivät pastaa, jossa oli löytämieni kanttarellien (noin 3dl) lisäksi pienehkö herkkutatti, 2 tuoretta sipulia varsineen, loraus valkoviiniä ja voita ja oliiviöljyä paistamiseen.Ennen iltalenkkiä olin jo käynyt takapihalla treenaamassa ja leikkinyt pantterilla, jonka houkuttelevan pinkin nenän emäntä ilkeästi poisti ja kursi operaatiosta syntyneen reiän kiinni. Pantteri oli kyllä paljon nätimpi nenällisenä.”

Loma iLuurin silmin

Lyhyt loma loppuu nopeammin kuin pitkä. Tällä kertaa olimme perillä Abiskossa vain neljä yötä, mutta retken laatu sekä kelien, maisemien, ruoan että seuran suhteen oli ihan huippua. Anoppilassa koiran kanssa yläkerrassa lymytessäni kaivelin iLuuriin tallentuneet reissukuvat:

Ulkoilua Laajavuoressa ja raparperipiirakkaa

Armaksen päiväkirjasta: ”Pääsin Laajavuoren takametsiin sekä eilen että tänään. Eilen mukana oli Aijan porukka, tänään piti rypeä lätäköissä yksin. Emännän mielestä se oli varsin mukavaa siivouspäivän puuhaa. Olen muuten nykyisin aika kiltti tassupesussa. Laitan (ainakin vasemman etu)tassun vapaaehtoisesti pesuvatiin. Siitä saa tietysti namin. Emäntä teki taas jotain piirakkaa. En saanut maistaa, mutta sain sentään nuolla voit kädestä vuoan voitelun jälkeen. Sanoivat, että piirakka oli semmoista kuin Sveitsissä ja tosi hyvää.”

Rhabarberwähe

POHJA:

• 125 g mantelimassaa
• 125 g voita
• 3 1/2 dl vehnäjauhoja
• 1 muna

Nypi mantelimassa, voi ja jauhot sekaisin. Lisää muna ja tee taikinasta pallo. Laita taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ja nosta se kaulimen avulla voideltuun piirakkavuokaan.

TÄYTE:

• 450-500 g raparperia (paino kuorineen)
• 1 rkl Kirschiä + 2 rkl vaaleaa ruokosokeria
• 2 dl kuohukermaa
• 2-3 munaa (meillä oli 3 tosi pientä)
• 5 rkl (3/4 dl) vaaleaa ruokosokeria
• 1/4 tl jauhettua vaniljatankoa

Kuori ja paloittele raparperit. Laita palat kulhoon, lisää sokeri ja Kirsch. Anna maustua hetki (taikinan jääkaapissa olon ajan). Laita raparperit pohjan päälle.

Vatkaa munat, sokeri ja vanilja kulhossa kevyeksi vaahdoksi. Lisää kerma ja raparperikulhon pohjalle jäänyt neste. Kaada seos piirakan päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 35 min (kunnes pinta saa sopivasti väriä). Anna jäähtyä.

Sohvakoira

Yngh, pakkoko näiden karmaisevien kurakelien oli palata. Muutamana lumipäivänä oli paljon valoisampaa eikä tarvinnut imuroida 1-2 kertaa päivässä.

Eilen kävimme Armaksen kanssa sosiaalistumassa Partioaitassa nastakenkien oston merkeissä ja iltakävelyllä loskaisella Muuratharjun pururadalla. Tänään harjoittelimme hihnassa kulkemista ja kohtaamisia parin pienen lenkin verran. Paikoitellen kulkeminen sujuu oikein mallikkaasti, ihan lähellä kotia pitää yleensä nuuskuttaa kaikki puskat, syödä roskat ja roikkua hihnassa tai saappaaissa. Kaikkia ihmisiä olisi suuri houkutus puhutella mutta vähitellen otus alkaa hahmottaa, että kohtaamisesta saa namia.

Armas piristi kotitoimistoiltapäivääni ponkaisemalla sohvalle. Tähän asti se on nostanut vain etutassut sohvalle, yrittänyt järsiä tyynyä ja vinkunut tai haukkunut kun ei päässyt ylös asti. Nyt se hyppäsi suoraan tyynykasaan ja möngintäsession jälkeen nukahti päiväunille. 

Uutena temppuna olemme harjoitelleet kahdeksikkoa jalkojen välissä (äärimmäisen tarpeellista?) kosketuskepin avulla. Kepin idea on tosin Armakselta hieman hakusessa, se yrittää napata kepin päässä olevan pallon suuhunsa…

Ensiräntää

Yön aikana satanut ensiräntä oli uusi kokemus Armakselle. Märkää valkoista juttua piti takapihallakin haistella ja maistella mutta iloitsemaan siitä pääsi vasta iltaulkoilulla Ladun majalla. Hyvä lumikoira siitä tulee :).Parin viime päivän uusi juttu on ollut keppien ja kenkien kantaminen innokkaasti häntä kaarella askeltaen . Erityisen hienot kepit ja risut kulkevat ulkona mukana pitkän matkan ja sisään tullessa kenkä kulkeutuu vauhdikkaasti tuulikaapista matolle tai pedille. Sitten ikävät ihmiset vievät ne takaisin eteiseen.

Suppiksen pentuja

Iltakävely luottosuppispaikkaamme kertoi, että tilanne on parempi kuin viime syksynä, joilloin ainakin tuon paikan koko (vähäinen) sato kuivui pystyyn. Toissasyksyn kaltaista pyykkikorisaalista ei kannata odottaa mutta kyllä sammalen seasta jonkin verran pieniä nuppineulasieniä pilkisti. Kasvamista odottavan aika on kovin piiiiiiiitkä, sientenkin suhteen…

Jättiläisvatukko, osa 2

Kurkkaus Jyväskylän suurimpaan (?) vattuaukkoon eilen juoksulenkillä kertoi, että siellä on vielä lämpimän jaksonkin jälkeen poimittavaa. Sinne siis suuntasimme iltapäivällä muiden lauantaipuuhien jälkeen. Kolmen litran ämpäriä täyttäessäni mietin muiden pähkäilyjen lomassa, että vatustus on samanlaista kuin murtomaahiihto:

• Kauden alussa olosuhteet ovat yleensä huonot ja kannattaa vielä pysyä kotona vaikka monella on kiire ladulle/puskaan. Lunta on kuitenkin liian vähän ja ladulla on kiviä tai jäätä/iso osa marjoista on raakoja.
• Kauden keskivaiheilla on paras aika ja hiihtäjiä/poimijoita on paljon. Ladut ovat hyvässä kunnossa, keli on hyvä ja lunta riittävästi/sopivasti kypsiä marjoja on enemmän kuin raakoja ja ylikypsiä, matoisia ja muuten huonojakin on toivottavasti vähän.
• Loppukausi voi olla todella hyvä. Muut harrastajat ovat jo siirtyneet odottamaan seuraavaa sesonkia, joten harrastuspaikka on lähes henkilökohtainen. Aurinko paistaa, suksi luistaa ja luisto voi olla todella hyvä, aurinkoisimmissa paikoissa maa saattaa jo tulla näkyviin/kypsiä marjoja löytyy vielä hyvin, raakoja ei tarvitse väistellä mutta ylikypsiä on osassa puskia jonkin verran.

Tuo aukko oli tänä vuonna ihan uskomaton. En lähde edes arvaamaan, montako litraa vattuja sieltä on poimittu ja montako eri ihmistä siellä on kauden aikana käynyt. Me emme ehtineet kuin kahdesti mutta herkkuja kertyi noin 11 litraa.

Tämän pehmopupun oli joku nostanut Äkässaivon parkkipaikalle opastaulun alle suojaan. Toivottavasti pupu pääsee takaisin omistajansa luo.

Rakka ja räkkä

Lähdimme ennen lukukauden alkua (pääsin töiden suhteen hieman pidempään hirteen…) katsomaan, miltä Ylläksen kesä näyttää. Kauniilta. Hiljaiselta. Ei ole toppahaalareihin puettuja englantilaisia, ei isoilla autoilla ajavia venäläisiä ei murtsikkaa harrastavia keskieurooppalaisia eikä edes kovin montaa kotimaista turistia. Parin viikon päästä ruska-ajan alettua väkimäärä lienee suurempi. Olemmehan me pohjoisessa kesällä olleet, sekä vaeltamassa, tunturisuunnistuksissa että Ruotsin puolella sekalaisilla sporttilomilla mutta täällä olemme olleet vain lumiseen aikaan.

Majoitumme samassa pienessä mukavassa hotellissa Lodge 67° N:ssa kuin joulukuun lumilomalla. Huoneen minikeittiö ja isojen valikoimien Jounin kaupppa ovat varsin tarpeellisia näin sesongin ulkopuolella sillä monet ravintolat ovat kiinni.

Aurinko paistoi ja lämmintä oli kuuden jälkeen reilusti yli 20 astetta, joten lähdimme herättelemään kroppaa kahden matkustuspäivän jälkeen tunturijuoksulla. Juoksimme ulkoilureittiä pitkin Kesängin kyljestä Tahkokurun laavulle. Tunturin kutsu oli sen verran suuri, että piti jatkaa vielä hieman ylöspäin rakkaa kohti. Takaisin palasimme Nilivaaran kautta. Kääntöpaikka oli reilut 200 m lähtöpaikkaa korkeammalla, joten Zürichin puolet ylämäkeä-puolet alamäkeä-juoksulenkeistä oli tänään paljon hyötyä. Hieno lenkki, 12 km, 1 h 15 min, räkkäkään ei kiusannut. Viime yön olimme anoppilassa ja pääsimme touhuamaan puolivuotiaan iloisen ja energisen Tinon kanssa.