Saksalaista parsaa belgialaisten tapaan

Klassikkokauden loppumisesta huolimatta muistelimme viime toukokuun Belgian pysähdystä laittamalla valkoista parsaa flaamilaiseen tapaan, asperges à la Flamande. Kypsennettyjen valkoisten parsojen päälle laitetaan belgialaisten munavoita, jossa kovahkoiksi keitettyjen kananmunien joukkoon survotaan sulatettua voita, lehtipersiljaa ja suolaa. Joissain netin resepteissä voin määrä oli perinneruoalle tyypillisesti valtava.

Oudenaardessa syötyä annosta mukaillen paistoimme parsan seuraksi tuoreita sipuleita varsineen pakastekatkisten kera. Täällä ei norjalaisia katkiksia ole näkynyt ja olenkin tähän asti jättänyt pinkit örvelöt kauppaan liian pitkämatkalaisina. Nuokin olivat Equadorista, aivan kamalan kaukaa siis. En vielä jaksanut surffata ja selvittää, mitä katkisten luomuisuus tarkoittaa.

Asperges à la Flamande

  • 8 paksua (saksalaista irto)parsaa (vähän vajaa 700 g)
  • 4 kananmunaa
  • 30-40 g voita (suolatonta)
  • 1/8 tl suolaa
  • lehtipersiljaa

Keitä kananmunat (noin 10 min kiehuvaan veteen laitettuna). Kuori ja kypsennä parsat (höyryttäminen kestää noin 10 min). Hienonna munat haarukalla. Lisää joukkoon persilja, suola ja sulatettu voi. Laita parsat lautaselle ja munavoita päälle. Yksinkertaista ja hyvää :).

Netistä opimme tänään, että parsan (mahdollisesti) puumainen pää kuuluukin katkaista käsin eikä leikata. Syytä ei tietenkään kerrottu, katkeaisiko parsa jotenkin luonnollisesti puumaisen osan yläpuolelta?

Nyt pitää taas vinkua, mistäpä muusta kuin polvesta, vasemmasta siis. Se on ollut ihan tyytyväinen pyörällä ajaessa ja juoksulenkkien aikana, mutta käveleminen on taas viime päivinä vihlonut lumpion ympäriltä enemmän kuin mihin kärsivällisyyteni riittää. Saa nyt sitten nähdä, mitä sieltä kesällä magneettifotossa löytyy, junnusuunnistusvamman seurauksia vai jotain muuta… ristisiteiden pitäisi olla ”tempomis”testien perusteella kunnossa… Reilu kaksi vuotta erilaisia polviongelmia alkaisi kohta riittää, huoh.

Kotiin, kanaa ja koipitohtorilla

Ahkeran ja hyvin sujuneen kaksipäiväisen työreissun jälkeen liitelin alkuillasta kotiin, Helsingin tiistain lumesta vedeksi lämmenneestä sateesta kevääseen. Jäällä ja lumisuolasössössä liukastumista vältellessäni yritin miettiä, mikä on pahin riesa, liukkaus, viidentoista sentin sepelikerros keväällä vai täällä harrastettu järjetön suolaaminen? Hmm…enpä osaa valita.

Kaupasta keittiöön oli saapunut italialainen kuivatuilla viikunoilla, maissilla, riisillä, vihanneksilla, salaatilla ja hedelmillä ruokittu ulkoillut kana, Poulet Ficatum, joka valmistettiin yksikertaisesti sitruunalla, valkosipulilla ja persiljalla täytettynä uunissa porkkanapedillä (sipulit päätyivät villin kasvun tai muiden ongelmien takia uunin sijaan roskiin). Kana joutui epähuomiossa kiertoilmalle – siihen tuli hienon rapsakka pinta ja kypsyminen nopeutui, mutta italialaisten sidonta petti ja kananhaivenilla maustettua öljyä levisi pitkin uunia. Hyvä siivekäs se kyllä oli. 

Syksyisellä alppiniityllä kieritellyn näköinen, ZüriOberlandista kotoisin oleva Bergblumen Geisskäse oli herkullinen uusi tuttavuus.

Kävin aamulla (heräämisaikaan…) tapaamassa polvieni kaveria Kampissa. Vasemman jalan kävelyongelmat saattavat johtua 12-vuotiaana sattuneesta suunnistusonnettomuudesta, jossa kivi viilsi kaatuessa polveni auki lumpioon asti lähes koko polven leveydeltä. Silloin lumpioon tai muualle tulleet vauriot voivat alkaa vaivata kun jalkaparka ikääntyy omistajansa mukana. Kesään asti saa lenkkeillä tuntemusten mukaan mutta sisäsivun kipua pitää tarkkailla ja sen kanssa ei saa ”leikkiä”.  Kotiin palatessa jalka pitäisi m-fotota. Kyselin myös mieltäni kovasti askarruttaneesta polvien vakauserosta – pelkän ristisiteen korjaaminen ei tee isoa eroa (jos siinä toisessa jalassa on ehjä ristiside) mutta jalkaan kasvanut arpikudos voi tukevoittaa löysää polvea sopivasti ;). Polviongelman tutkimisen lisäksi tuli vaihdettua kuulumisia puolin ja toisin.

Tulpaaneja, tahmaista makeutta ja (lumi)huolia

Tulppaaniaika on parhaimmillaan. Tänään löytämämme värikäs iso lähitulppaanikimppu piti jakaa kahteen maljakkoon, joten nyt meillä on kukkia myös keittiössä. 

Honig, hunajaa, sitä on tarjolla monenlaista: nyt hyllyssä on vuoristo-, villivattu-, laventeli- ja appelsiininkukkahunajaa. Kotona käytämme vuodessa kilokaupalla hunajaa: mysliin, joidenkin teiden kanssa, smoothieihin ja joihinkin ruokiin. Täällä emme ole mysliä tehneet (hiutaleiden vaikeamman saatavuuden, huonon uunipellin ja helt okej -kaupan myslin saannin vuoksi), mutta hunaja sopii hienosti teehen, jogurttiin ja suoraan lusikalla purkista syötäväksi. Liuottamalla reilun lusikallisen appelsiininkukkahunajaa kiehuvaan veteen saa ihanan kuuman juoman. Paikallishunajissa on vain yksi ongelma, niihin menee frangi jos toinenkin. Esimerkiksi minttuteehen, johon on tapana laittaa runsaasti makeutusta, käytämmekin hyvää ranskalaista, ”puolihintaista”, Juran nallehunajaa.

Mitäpä muuta?

Kevään ajan istunkin kerran viikossa luentosalissa kuuntelupuolella. Paikallistuttumme pitämä kurssi vaikuttaa mielenkiintoiselta, sisällön lisäksi voisin yrittää ottaa oppia opettamisesta.

Kevät taitaa tosiaan tulla, sillä tänne kaupunkiin on luvattu huomisesta eteenpäin 10 astetta lämmintä. Hiihtokeleille saattaa käydä huonosti, sillä mäkipaikkojen kyliin ennustetaan yhtä korkeita lämpötiloja ja plusasteita kolmeen tuhanteen metriin saakka. Toivottavasti sulaminen ei aiheuta suuria tulvia.

Jurputi, koskakohan pääsisin polvivaivoista (valittamisesta) eroon? Mieluusti pian. Eilinen juoksulenkki jokivarressa sujui varsinaisen juoksun osalta mukavasti, mutta se jälkeen kävely tuntui taas ankealta vempulapolven sisäsivussa. Tänään hieronnassa sitä rääkättiin sitten aika tavalla.

Flims – lunta, lunta, lunta,….2

Lunta, sitä oli tarjolla runsain määrin, sekä valmiina maassa että tuoreena taivaalta. Sääennusteen mukaan kelin piti kirkastua päivällä, mutta aurinko ja mäet näyttäytyivät edes osittain vasta hissien mentyä kiinni. En minä kirkasta taivasta tarvitse, lumisateessa laskeminen on kivaa mutta eteensä olisi mukava nähdä…

Heikosta näkyvyydestä ja vajaasta rinnetarjonnasta huolimatta oli mukava päivä. Tämä vaikuttaa kivalta alueelta – leveät rinteet, joiden värikoodaus oli ainakin tänään laskemillamme alueilla hyvin pohjoismainen. 

Falera

Muutama lisäfoto

Yksi toive luimupupulla olisi: kunpa saisi tuon lerppapolven yhtä tukevaksi kuin korjattu on. Sitten se varmaan kitisisi vähemmän…

Kerran vielä, Didi

Vauhtilajisuosikkimme, suksitemppumies, sympaattinen Didier Cuche, kertoi tänään lopettavansa tämän kauden jälkeen.  Vuoden sveitsiläisen palkintokaapissa on 5 arvokisamitallia, 6 kristallipalloa ja 18 maailmancupin osakilpailuvoittoa, joista 5 tulevan viikonlopun klassikkomäessä Kitzbühelissä. Kerrottuaan kotisivuillaan että klassikkorinteet ovat suosikkeja, Didi kirjoittaa ”Mit meinem Alter bin ich eigentlich selbst schon ein Klassiker…” … vaikka onkin nuori mies… Peukut pystyssä odotamme, vieläkö Didi on nopein Hahnenkammin rinteessä.

Pitäisikö siis myydä telkkari… ei ehkä kuitenkaan… onhan mäessä ja pyörää polkemassa vielä monta muuta suosikkia, joita on mukava seurata (muuta kuin pyöräilyä ja mäenlaskua meidän telkkarista ei kotona tulekaan, täällä näkyy joka aamu alppisää).

Didin ”eläköitymisen” lisäksi alppirinteiltä kuuluu ikäviä uutisia, Ruotsin Maria Pietilä Holmnerin hyvin alkanut kausi päättyi kaatumiseen tiistain harjoituksissa. Luimupupu toivottaa Marialle tsemppiä ristisideleikkauksen jälkeiseen kuntoutukseen. Toisten polvista voikin siirtyä omiin. Olen jo moneen kertaan kertonut, että korjattu jalkani on paljon, paljon vakaampi kuin toinen. Vasemman jalan pepun ja reiden lihaksen jumiutuvat ilmeisesti ainakin osittain tuon löysyyden takia ja polven ympärille on taas pistänyt ikävästi kävellessä pari päivää. Vaiva helpottaa yleensä hierojalla. Kummallista siinä on se, että juostessa ei tunnu mitään. Tänään oli muuten aika mielenkiintoinen reilun 7 km valolenkki Adlisbergillä: lämmintä oli reilu 8 astetta, puut heiluvat kovahkossa tuulessa ja näimme viisi ”bambia”.

Ankkapotut

Maanantain ankan rasvat otettiin pannulta talteen ja laitettiin jääkaappiin. Tänään puolitimme puoli kiloa Züri-luomupottuja ja sivelimme ne uunin lämmetessä sulaneella ankan rasvalla. Potut olivat 225 asteessa timjamin oksien kera noin 40 min.

Kaikenlaista alppikeliä

Auringonpaisteen vaihtuminen pilviin ja lumisateeseen muutti ikkunasta näkyvän maiseman hieman eilistä harmaammaksi.

Uudet lumikenkäni pääsivät usean tunnin retkelle äitini, kokeneen kenkäilijän, kanssa. Sekä talvivaellusreitit, hanki että kengät saivat punaposkiselta ja väsyneeltä ulkoilijalta hyvät arvosanat.

Me arvoimme rinteeseen lähtöä olemattoman näkyvyyden takia jonkin aikaa ja ostimme hissikortit kuultuamme luotettavan näköiseltä paikalliselta laskijalta, että ylhäällä oli parempi näkyvyys. Olosuhteet vaihtuivat päivän aikana moneen kertaan: ajoittain ei nähnyt yhtään mitään, välillä tuuli kovaa ja kylmästi, sekä jäähileillä että ilman, hyvinä hetkinä tuuli puhalsi pilvet pois ja aurinko näyttäytyi. Obersaxen osoittautui oikein mukavaksi, rauhalliseksi ja vaihtelevaksi keskikokoiseksi keskukseksi. Piz Sezneriltä Lumbreiniin ja Vignogniin laskevat rinteet, joista pitää tulla postibussilla pois, jäivät vielä kelin ja ajan loppumisen takia laskematta. Polvi (tai siis molemmat) kestivät useamman tunnin laskemisen hyvin, hyvä (vasemman koiven kun saisi jollain jumpalla yhtä tukevaksi kuin toisen). Usean hyvän laskun jälkeen tästä on hyvä jatkaa laskukautta (ja voi hyvillä mielin unohtaa joulukuun alkupuolen kauhukokemuksen).

Hotellimme (Hotel Central) saa suuret kehut monille perhehotelleille tyypillisestä sydämellisestä palvelusta, mukavista huoneista, hyvistä hiihtovälineiden säilytystiloista ja loistavasta ravintolasta. Nyt sulattelemme keskiviikon maalaisbuffetin tarjontaa. Buffet ei ollut tavanomainen ”seisova pöytä”: alkukeitto, Bündner Gerstensuppe (ohrakeitto kuiva- ja savulihalla sekä vihanneksilla), tarjoiltiin pöytiin, salaattipöydästä sai kerätä itse haluamansa ”rehut”, salaattipöytää ennen syöty meloni lihalisäkkeineen, runsas pääruokavalikoima ja jälkkärit haettiin hotellin henkilökunnan tarjoilemasta pöydästä. Yksi seurueestamme nautti erityisesti runsaasta jälkkäritarjonnasta ja aikoi harkita ”poltetun kerman” (Gebrannte Creme) valmistamista kotona.

Graubündenin perinneohrakeittoa emme olleetkaan ennen tätä reissua maistaneet, nyt sitä tuli sitten syötyä kolmesti, molempina iltoina alkuruokana ja tänään mäkilounaalla. Keitosta voisi virittää kotiin jonkinlaisen version lihanan vaikka hirven palvilihaa tai savuporoa.

Silberne Rundfahrt – hopeinen kiertue pilvien yllä

Paikallisten kehoituksesta ja aamun alppisääohjelman innoittamina lähdimme katsomaan, miltä pilvien yläpuolella näyttää.

Rigi kuvassa ylävasemmalla

Kunnon turistikokemukseen kuuluu tietenkin mennä vuorelle jollain härvelillä. Tämän päivän matkakohde Pilatus ja Rigi ovat helposti junaillen saavutettavia vuoria sumua keräävien lähijärvien vieressä. Junailimme vajaan tunnin Luzerniin ja teimme sieltä ”Pilatuksen hopeisen kiertomatkan”: paikallisjunalla Alpnachstadiin, sieltä (45 min alppitorvi- ja posetiivisoiton säestämän jonotuksen jälkeen) maailman jyrkintä rataa nousevalla hammasratasvetoisella junalla (max. 48%, keskijyrkkyys 38%), kuvailun, kävelyn ja myöhäisen lounaan jälkeen isolla ja pienellä kabiinilla alas ja paikallisjunalla takaisin Luzerniin.

Luzernissa ehdimme katsastaa kaupungin kuuluisimman nähtävyyden, 1300-luvulta peräisin olevan puusillan.

Reilun kahden kilometrin korkeuden huomaa jo hengityksessä ja sykkeessä, ehkäpä vekotimella nousun jälkeen vielä enemmän kuin omin voimin kipuamisen jälkeen. Hitaasti pyörällä tai jalkaisin noustessa keho ehtii sopeutua korkeuteen paremmin. Tänään junailuun oli kaksi syytä: se oli hieno kokemus ja suuri korkeusero kivikkoineen olisi ollut koivilleni turhan rankka ensimmäinen vuoristoretki. Ylhäällä retkeilystä molemmat polvet suoriutuivat mukavasti, hyvä :).  Rappusten kipuamisen, maastojuoksun, hyvän hieronnan ja tietenkin ajan avittamana ketteryys alkaa olla polviremonttia (tai pikemminkin jalan hajoamista) edeltäneellä tasolla.

Lounaaksi nautimme paikallista perinnekasvisruokaa: älplermaggronen mit apfelmus, pastaa potuilla, sipulisella juustokastikkeella ja paistetulla sipulilla tarjoiltuna omppuhillon kera, hyvältä maistui ohuessa vuoristoilmassa.

Maisemat olivat huikeat, lisää kuvia toisaalla.

Voi voi Kalle parkaa

Ikävää, ikävää, viime sunnuntain alppikauden avauskisojen suurpujottelun toisella kierroksella ulos radalta laskeneen Kalle Palanderin kausi loppui ennen kuin ehti alkaakaan. Virheen ja kaatumisen mekaniikka ja Kallen maininta ”polvesta kuului pamahdus”, herättivät kotikatsomossa isot epäilykset eturistisiteen hajoamisesta. (Öööh, onko kiva taito osata ”tunnistaa” laskijan kaatumisesta paha polvivamma…) Niinhän siinä sitten kävi, että ristiside on poikki ja kierukka revennyt ja Kalle joutuu alppimaajoukkueen ortopedin Eero Hyvärisen puukotettavaksi parin viikon päästä. Hyvärinen kertoo telkkarissa magneettikuvia katsoen sen, minkä luimupupu tietää, Kallella on edessä pitkä kuntoutus ja mäkeen voi mennä noin puolen vuoden päästä. Saapa nähdä, vieläkö Kalle jaksaa yrittää paluuta. Tsemppiä kuntoutukseen joka tapauksessa!

Hiihdosta pyöräilyyn… tavallisesta karttapaperista valmistettujen karttojen lisäksi täällä on ainakin kahdenlaisia normaalia vahvempia pyöräilykarttoja. Sateessa emme ole karttoja vielä testanneet, mutta taittelua, sumua, ja jonkinlaista tuulta ne tuntuvat kestävän hyvin. Tässä karttasarjassa on eri väreillä merkitty fyysisesti ja teknisesti eritasoisia reittejä, joista on kuvaukset ja profiilit kartan kääntöpuolella.