Raparperiboston

Korjasin talouttamme vaivanneen vakavan pullanpuutteen tekemällä viikonloppuna tuliaisiksi saamistamme raparpereista bostonkakkua (ja eilen piirakkaa). Aikaisemmin olin tehnyt raparperibostonia kompotista mutta tällä kertaa päätin kokeilla kypesntämättömiä raparpereja. Hienosti toimivat, pullasta tuli raikkaan ja raparperisen makuinen. 20160602-_DSC6111

Raparperiboston

  • pullataikina (puolet riittää, tee lopusta vaikka pikkupullia tai korvapuusteja)
  • 300 g raparperia (paino kuorineen)
  • 3 rkl vaaleaa ruokosokeria raparperien mehustukseen
  • 20 g voita
  • 100 g mantelimassaa raastettuna + vähän vaaleaa ruokosokeria
  • vettä (+ Kirschiä) ja tomusokeria kuorrutukseen

Kuori ja paloittele raparperit. Laita ne kulhoon ja lisää 3 rkl sokeria. Anna mehustua taikinan tekemisen ja kohoamisen ajan.  Tee ja kohota pullataikina.

Kauli puolet pullataikinasta levyksi ja levitä sen päälle pehmeä voi. Levitä raperperit,  mantelimassa ja sokeri levyn pinnalle.  Kääri levy rullalle. Leikkaa rulla 7-8 palaan. Laita palat voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun, irtopohjaiseen suorareunaiseen kakkuvuokaan (jätä reilut välit) ja anna kohota ainakin 30 min. Paista 180 asteessa 45-50 min. Irrota pulla vuoasta hieman jäähtyneenä ja koristele tomusokerikuorrutuksella.
20160602-_DSC609020160602-_DSC610420160602-_DSC610820160602-_DSC6112
”Hitsi vieköön on tylsää odottaa, että keli viilenee. Onneksi mulla on Ikea-possu ja viilennin.”20160602-_DSC609320160602-_DSC609820160602-_DSC6103

Luumuboston

20151212-_DSC9739Mietin eilen sopivaa käyttötarkoitusta hedelmäkulhossa olleille hieman rypistyneille luumuille. Jääkaapissa oli avattu mantelimassa ja kaikki pullanleivontatarpeet, joten tekaisin luumubostonin. Maltoimme antaa pullan mehevöityä ja herkuttelimme sillä vasta aamupalalla. 20151212-_DSC973820151212-_DSC9740

Luumuboston

  • pullataikina (puolet riittää, tee lopusta vaikka pikkupullia tai korvapuusteja)
  • 20-30 g voita
  • 7 luumua
  • 1-2 rkl ruokosokeria
  • 100 g (mieluusti ruotsalaista tai tanskalaista) mantelimassaa
  • tomusokeria kuorrutukseen

Tee ja kohota pullataikina. Raasta mantelimassa. Puolita luumut, poista kivet ja leikkaa luumut ohuehkoiksi viipaleiksi.

Kauli puolet pullataikinasta levyksi ja levitä sen päälle hieman pehmennyttä voita. Levitä, mantelimassa, luumut ja sokeri levyn pinnalle ja kääri levy rullalle. Leikkaa rulla 7-8 palaan ja laita ne irtopohjaiseen, suorareunaiseen, leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan ja anna kohota ainakin puoli tuntia. Voitele boston munalla. Paista 175 asteessa 40-50 min. Irrota pulla vuoasta hieman jäähtyneenä ja koristele tomusokerilla tai tomusokeri-sitruunanmehukuorrutuksella.

Äiti otti eilen pari huikeaa iLuuri-kuvaa Armas-poitsustaarmas_1armas_2

Potun puutteessa bostonia

20150627-_DSC7772
Aamulla torille mennessä minulla oli pieni haave uusista potuista, mutta, kuten arvata saattoi, aamuvirkummat olivat jo ehtineet ostaa koko pienen myyntierän. Ehkä sitten ensi viikolla…

Kauppareissun iloinen yllätys löytyi Ekolosta, pussillinen ihanalta tuoksuvia kuivattuja mangoviipaleita. Ostin niitä mangopannari mielessäni, mutta päädyinkin avaamaan toissapäivänä ostetun jauhosäkin, leipomaan pullaa ja laittamaan mangot bostonkakun täytteeksi. Eksoottisen ja makeanhappaman mangon seuraksi laitoin kookoshiutaleita ja raastettua mantelimassaa. Sekä kookoslastujen että -hiutaleiden kunto kannattaa aina ennen käyttöä tarkastaa haistamalla ja maistamalla. Runsaasti rasvaa sisältävinä ne härskiintyvät aika herkästi ja silloin raikas ja hyvä maku ja tuoksu muuttuvat tunkkaisiksi ja ikäviksi.

Mango-kookos-mantelimassaboston

  • pullataikina (puolet riittää, tee lopusta vaikka pikkupullia tai korvapuusteja)
  • 100 g kuivattua mangoa
  • 50 g hyvää mantelimassaa
  • kourallinen kookoshiutaleita
  • 20 g voita, vähän ruokosokeria
  • vettä ja tomusokeria kuorrutukseen

Tee ja kohota pullataikina. Leikkaa mangoviipaleet pienemmiksi ja liota niitä lämpimässä vedessä pullataikinan kohoamisen ajan. Raasta mantelimassa.

Kauli puolet pullataikinasta levyksi ja levitä sen päälle pehmeä voi. Levitä hieman sokeria, kookoslastut, valutetut mangopalat ja mantelimassa levyn pinnalle.  Kääri levy rullalle. Leikkaa rulla 7-8 palaan. Laita palat voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun, irtopohjaiseen suorareunaiseen kakkuvuokaan (jätä reilut välit) ja anna kohota ainakin 30 min. Paista 175 asteessa 45-50 min. Irrota pulla vuoasta hieman jäähtyneenä ja koristele vesi-tomusokerikuorrutuksella (sekaan voi lorauttaa esim. hieman Kirschiä).20150627-_DSC7778 20150627-_DSC7781
Kyllä siitä tuli ainakin yhtä hyvää kuin pannarista.

Oli mukava todeta, että Tyngän myllyn jauhot olivat yhtä hyviä kuin ennenkin. Olen viime vuosien aikana testannut monen pienen myllyn jauhoja, suosikkejani pullan ja leivän leivontaan ovat vehnäjauhoista Tyngän ja Vääksyn myllyjen jauhot, Jyväskylän kaupoista saatava Kumpusen luomutilan jauhokin on hyvää. Piirakoiden ja pikkuleipien leivonnassa käytän yleensä hieman isomman jauhajan, Liperin myllyn luomujauhoja, joista tulee kyllä mainio pulla ja leipä niistäkin. Speltti- ja ruisjauhot ostamme pääasiassa Rutalahden myllyltä, ison osan vuoden tarpeesta syksyisiltä Rutalahden markkinoilta.20150627-_DSC7770 20150627-_DSC7771
Pohjoisessa oli monen vuoden tauon jälkeen viime syksynä lupa kaataa useampi hirvi, joten anoppilan pakastimessa oli vielä lihaa jäljellä. Saimme mukaamme pari herkkupakettia, palan maksaa ja pätkän ulkofilettä. Kiitos molemmista. Hirven maksa on varsin voimakkaan makuista. Maksaruokien ystävinä olemme sitä mieltä, että se on erittäin hyvää, mutta ymmärrän kyllä, jos joku vierastaa sen vahvuutta.

Pullapupu, -kissa vai -nalle?

Vaikka olisi kuinka hyvien leivonnaisten maassa, niin jonkin ajan kuluttua alkaa tehdä mieli pullaa.

Tein taikinan kohoamaan illan juoksulenkin ajaksi ja ulkoilun jälkeen osallistuimme syötävien pääsiäsjänöjen valmistukseen. Kaksi neljästä otuksesta muistutti pupua vielä uunista tulon jälkeenkin, yksi näytti isopäiseltä kissalta ja yksi pehmonallelta. 20150326-_DSC671820150326-_DSC6716 20150326-_DSC6717Islannissa asuvan Salamatkustaja-blogin Satun vilkasta keskustelua herättäneessä korvapuustijutussa muutama ulkosuomalainen kertoi tuovansa Suomesta kardemummarouhetta. Monista maista (ja kotona ekokaupoista) taitaa saada vain hienoa jauhetta tai kardemumman palkoja. Jauhetta voi toki käyttää mutta kuten muutkin mausteet, kardemumma menettää hienoa makuaan sitä helpommin, mitä hienommaksi se on jauhettu. Palkojen sisällä olevista siemenistä saa morttelilla jauhaen haluamaansa karkeutta ja tuoksu on huikea. Suosittelen.

20150326-_DSC6713

Täkäläisessä lettileivässä Zopfissa on kardemummaa lukuunottamatta samat ainekset kuin pullassa, joten leivontatarvikkeiden hankkiminen on helppoa. Hiiva tosin saattaa piilotella kaupassa jossain kummallisessa paikassa. Hiivapaketin koko on kotoisen 50 g sijaan 42 g, joka tuntuu riittävän puolen litran taikinaan hyvin. Ei minulla tosin ole aavistustakaan, onko tuorehiiva joka maassa samaa hiivaa. Täällä sekä luomuversio että tamänpäiväinen tavallinen olivat hieman pehmeämmän tuntuisia ja vähemmän murentuvia kuin suomalainen hiiva, mutta luulen eron johtuvan ainakin osaksi erilaisesta käärepaperista.

Lähikaupasta löytyneet Zürichin kaupunginmyllyn jauhot pullautuivat oikein hyvin.20150326-_DSC671220150326-_DSC671420150326-_DSC6715Viimeisin kaupallinen jänöhankinta leipomosta näytti tältä ja maistui hyvältä sekin. Mehevää kuivakakkua ja käpälät upotettu suklaaseen.

Lisäys: hiiva-asiaa pohtiessani löysin SRF:n (Schweizer Radio und Fernsehen) hiivatestin viime vuodelta. Ohjelmapätkästä saa hiivatietouden lisäksi pikaisen sveitsinsaksan kielikurssin. Olen katsellut vastaavia testejä kotona, toivottavasti tämäkin näkyy Suomessakin.

Omppu-puolukkaboston

Eilinen pikkupakkasinen auringonpaiste oli tänään korvattu loskaisella harmaudella, joten pysyttelin mielelläni flunssapotilaan seurana sisätiloissa ja hankin päivän liikunta-annokseni möyhentämällä pullataikinaa ja parilla pilatestuokiolla. 20141102-_DSC5620

Saimme viime viikolla karpaloiden kaupanpäällisinä pienen pussillisen omppuja, joita viipaloin puolukan seuraksi syksyiseen bostonkakkuun. Sitä maistellessa mietin taas kerran, että onko mitään tuoretta pullaa parempaa.

Omppu-puolukkaboston

  • pullataikina (puolet riittää, tee lopusta vaikka pikkupullia tai korvapuusteja)
  • 7 hyvin pientä omenaa
  • 1/2 dl raakaruokosokeria
  • 1/2 tl ceyloninkanelia
  • 1 1/2 dl vähäsokerista puolukkahilloa (tai -survosta)
  • 20 g voita
  • vettä ja tomusokeria kuorrutukseen

Tee ja kohota pullataikina. Pilko omenat neljänneksiksi, poista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi siivuiksi.

Kauli puolet pullataikinasta levyksi ja levitä sen päälle pehmeä voi. Levitä omenaviipaleet, sokeri, kaneli ja puolukkahillo levyn pinnalle.  Kääri levy rullalle. Leikkaa rulla 7-8 palaan. Laita palat voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun, irtopohjaiseen suorareunaiseen kakkuvuokaan (jätä reilut välit) ja anna kohota ainakin 30 min. Paista 175 asteessa 45-50 min. Irrota pulla vuoasta hieman jäähtyneenä ja koristele vesi-sitruunanmehukuorrutuksella.

Eilisen juoksulenkkini aikana kameran muistikortille oli ilmestynyt kokoelma kuvia kotirannasta. Auringon laskettua vietimme pitkän ja mukavan illan ystäviemme kanssa jutustelun ja illallisen merkeissä.20141101-_DSC5592

Seuraavaan maantiepyöräilykauteen mennessä minun täytynee etsiä itselleni ainakin yksi uusi suosikki, sillä Jens Voigtin lisäksi Thor Hushovd lopetti kisaamisen tähän kauteen.  Ajattelin viihdyttää itseäni syksyn pimeinä iltoina bloggaamisen ja kokkaamisen lisäksi lukemalla Thorin uutta kirjaa. Lukemista hidastanee hieman se, että paksu opus on norjaksi… 20141102-_DSC5621 20141102-_DSC5622

Munasitko pullat?

Kokkaussanasto on toisiaan hämmentävää. Voitele pullat! Mitä, eihän pullille levitetä voita vaan kananmunaa. Eikö pitäisi sanoa ”munaa pullat”? Samaan hämäysjoukkoon kuuluvat tietenkin salaatittomat salaatit ja voiton voileipä, joista edellinen tulee toki vastaan monessa muussakin kielessä ja jälkimmäinen ainakin ruotsissa. 20140918-_DSC5309 20140918-_DSC5310 20140918-_DSC5312Maantiepyöräilykisailun tähän kauteen lopettanut suursuosikkini, sympaattinen, 43-vuotias Jens Voigt eläköityi mahtavalla tavalla – tekemällä tunnin ajon maailmaennätyksen 51,115 km, 205 kierrosta velodromilla! Hienoa Jens!

Tunnin ajon ennätysten vertailussa pitää ottaa huomioon kulloinkin voimassaolevat UCI:n säännöt. Edellinen, vuodelta 2005 oleva ennätys oli ajettu tavallisella pyörällä ilman levykiekkoja kun taas Chris Boardmanin vuonna 1996 ajama 56,375 km ajettiin varsin erikoisella pyörällä.

 

 

Pullapiirakan paluu

Päiväyksensä ylittänyt maito on aina hyvä syy leipoa pullaa. Minulle on aina silloin tällöin vihjaistu, että pullapohjainen, vaniljakastikkeella ja hedelmillä tai marjoilla täytetty piirakka voisi tehdä paluun vuosikausien tauon jälkeen. Hyvältä se maistui edelleen, tällä kertaa omppuversiona.20140901-_DSC5224

Isossa piirakkavuoassa tehtyyn leivonnaiseen meni koristeletteineen vähän vajaa puolet perustaikinasta, lopusta tein pyöreitä pullia. Pullaohje alla kertauksena, samoin kuin paistovinkkimme: pullat ovat sopivan kypsiä kun raesokeri alkaa sulaa.

Pulla

  • 5 dl täys- tai kevytmaitoa
  • 50 g hiivaa
  • 1,5 dl (vaaleaa) ruokosokeria
  • 1/2-1 rkl kardemummaa (paras tulee jauhamalla morttelissa siemeniä)
  • 0,5 tl hienoa merisuolaa
  • 1 muna
  • noin 900 g vehnäjauhoja
  • 150 g huoneenlämpöistä voita

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita keskenään muna, sokeri, suola ja kardemumma. Lisää hiiva-maitoseos. Lisää noin 500 g jauhoja, sekoita puulastalla. Lisää loput jauhot vähitellen ja pehmeä voi alustamisen loppuvaiheessa. Paksuus on hyvä ja taikina valmis kun se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Kohota taikinaa liinan alla 1/2 -1 h.

Vaniljatäyte:
  • 2 dl täysmaitoa
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 1-2 rkl vaniljoitua ruokosokeria (tai sokeria ja jauhettua vaniljatankoa)
  • 1 muna

Sekoita maito, jauho ja sokeri kattilassa. Kuumenna sekoittaen ja keitä noin 3 min. Ota kattila liedeltä, lisää muna ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna sekoittaen vielä 1/2-1 min. Laita täyte jääkaappiin jäähtymään.20140901-_DSC5220 20140901-_DSC5222

Voitele piirakkavuoka. Kauli noin 1/3 taikinasta kiekoksi ja nosta se vuokaan. Painele taikinaa vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä pohjan päälle 1 dl omenasosetta ja vaniljakastike. Asettele piirakan pinnalle ohuehkoja omenalohkoja (käytin 4 kotimaisomppua) ja ripottele lohkojen päälle hieman (ceylonin) kanelia. Tee pullataikinasta letti reunan koristeeksi, voitele letti munalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista noin 30 min 180-200 asteessa.  20140901-_DSC5230