Sain viikonloppuna idean klassikkolihapiirakan juuriversiosta. Tässäpä se on. Hyvää tuli kuten alkuperäisestä versiostakin aina.
Jännityksellä odotin, minkälainen kaulittava taikina on. Ei ihan yhtä helppo kuin hiivallinen versio mutta hyvin käyttäytyvä kuitenkin. Jätin pohjan sen verran pieneksi, että piirakassa ei tällä kertaa ollut kummoisia reunoja.
LIHAPIIRAKKA
POHJA JUURELLA:
- 200 g aktiivista hapanjuurta (100 g ruis-vehnä-juurta ruokittu aamulla 50 g jauhoja ja 50 g vettä)
- 2 dl täysmaitoa
- 0,5 tl suolaa
- 2 munaa (riko rakenne)
- noin 10 1/2 dl jauhoja (laitoin 6 dl täysjyväspelttiä ja 4 1/2 dl vehnää)
- 150 g voita sulatettuna
Laita taikinan aineet yleiskoneen kulhoon. Alusta taikinaa niin, että saat siitä tasaisen pallon. Anna taikinan kohota jääkaapissa noin 2 vrk.
TÄYTE:
- 2 isohkoa sipulia
- 1 kynsi valkosipulia
- 2 dl risotto- tai puuroriisiä
- 500 g (ylämaankarjan) jauhelihaa
- 5 munaa keitettynä
- 1/2 tl suolaa
Kuori ja pilko sipulit. Ruskista jauheliha ja sipulit. Keitä riisi liemessä tai vedessä (meillä oli 2 pakastetuttua herkkutattiliemikuutiota). Sekoita riisit ja suola sipuli-lihaseoksen.
Jaa taikina kahteen osaan, pohja saa olla vähän kantta suurempi. Kauli pohja hieman uunipannun pohjaa isommaksi jotta saat pohjasta myös reunat piirakalle. Nosta pohja leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Levitä täyte pohjan päälle. Laita täytteen päälle hienonnetut tai viipaloidut munat. Kauli piirakalle kansi ja nosta se täytteen päälle. Painele reunat kiinni, voitele kansi munalla ja pistele pintaan haarukalla reikiä. Paista 180-200 asteessa (uunista riippuen, nykyisessä 200 asteessa) noin 40 min.
Aussieyhdistykseltä tuli tänään mukavaa sähköpostia: Koiranne Puuttomantorpan Olisinpa Aina Armas on Vuoden toko-tulokas -kisassa sijalla 2., Rally-toko-tulokas -kisassa sijalla 1. ja Vuoden Rally-toko-koira -kilpailussa sijalla 3. Onneksi olkoon!
Saapa nähdä, mitä alkanut kisavuosi tuo tullessaan. Tokon voittajaluokka mielessä käytiin taas tänään vierailemassa valmennusryhmässä. Seuraaminen&liikkeidenväli -harjoituksessa suoraan häkistä kehään tullut Armas oli hieman pomppuisa mutta teki peruutukset ja sivuttain seuraamiset kivasti. Meille uutena liikkeenä oli hyppynouto, johon lämmiteltiin ensin muutamalla edestakaisella hypyllä ilman kapulaa (palkka hypyn molemmin puolin). Sitten uskaltauduin nakkaamaan metallikapulan hypyn yli. Heitto meni ihan vinoon, Armas haki kapulan mutta tuli hypyn vierestä takaisin (huonon heiton vika). Loput heitot osasin heittää suorempaan ja saatiin kivoja suorituksia. Autoin vielä isolla käsimerkillä takaisin hyppäämisessä ja heti hypyn jälkeen käskyllä takaa perusasentoon tulossa.