Kastanjaleipää juurella

Parin juurileivontavuoden kokemuksella olemme oppineet, että vehnäruisjuurta on tosi vaikea pitää hyvässä iskussa montaa kuukautta. Jonain päivänä etikkahappo on ottanut vallan juuripurkissa ja silloin juuren pelastaminen on hyvin vaikeaa ja on järkevämpää tehdä uusi juuri.

Kastanjakausi alkaa olla parhaimmillaan Keski-Euroopassa, täällä siitä voi nautiskella vaikka tekemällä kastanjaleipää (jos onnistuu hankkimaan jostain jauhoja).20151127-_DSC9470

Kastanjaleipä

  • 600 g (lisäaineettomia) vehnäjauhoja
  • 100 g (lisäaineettomia) ruisjauhoja
  • 200 g kastanjajauhoja
  • 550 g haaleaa vettä
  • 1 tl merisuolaa (10-12 g)
  • 200 g aktiivista ruisvehnähapantaikinaa

Aktiivista juurta varten laita 8-12 tuntia ennen taikinan tekoa kulhoon 100 g (jääkaapissa asunutta) juurta, 50 g jauhoja ja 50 g vettä. Sekoita, peitä lautasella, kannella tai kelmulla ja jätä huoneenlämpöön.

Sekoita kaikki ainekset yleiskoneen kulhossa ja peitä kulho kannella. Anna taikinan seistä huoneenlämmössä 1-2 tuntia. Vaivaa taikinaa koneella 10-12 min. Lisää tarvittaessa vaivaamisen aikana 1/2-1 dl vehnäjauhoja. Laita taikina (oliivi)öljyttyyn kannelliseen muoviastiaan ja kohota sitä jääkaapissa 12-24 tuntia. Kippaa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa se neljään osaan (ilman hiivaa tehtyjä leipiä kannattaa muotoilla mahdollisimman vähän). Anna leipien kohota liinan alla noin 2 tuntia.


Nosta kohonneet leivät kuumalle leivinkivelle (tai uunissa esilämmitetylle pellille) tee leipiin syvähköt viillot terävällä veitsellä (ja suihki kivelle vettä). Paista 240-250 asteessa noin 10-15 min ja 220 asteessa noin 30-35 min. Meidän uunissamme sopiva paistoaika on 45 min. Nosta valmiit leivät ritilälle ja anna niiden levätä ainakin puoli tuntia.20151127-_DSC9471
Ennen leipomista kävin Armaksen kanssa tapaamassa Anskua ja kärsivällistä pikkukoiraa iltapäiväkävelyn merkeissä. Kovasta leikkiinhaastoyrityksestä huolimatta Armas sai juosta ja haukkua yksin mutta lenkkieväät maistuivat molemmille koiruuksille. Poitsu käyttäytyi muuten varsin vieraskoreasti ja lähes unohti hyppiä hanskoihin ja purra pohkeitani. Kävellessä katselimme, että Armaksen takajalat ovat kasvaneet etujalkoja nopeammin, pentu on hieman takakorkea.

Ulkoilun jälkeen uni maittoi sekä työtuokion että isäntäväen juoksulenkin ajan. Illalla piti hieman tunkea tuttia suuhun hepulin rauhoittamiseksi. Söpikselläni on pehmeä turkki ja kieli ja terävät hampaat!20151127-_DSC946820151127-_DSC947420151127-_DSC9472

Luimupupu 5 v

Kas, taas on aika luimupupulan synttäreiden. 5 vuotta, 1328 postausta, 8339 kuvaa ja jokunen tunti kirjoitus- ja kuvansäätöaikaa, uusia ystäviä sekä ”todellisessa” elämässä että blogimaailmassa.

Juhlapäivä kului töissä, pikaisella käynnillä puusepän verstaalla vessan uusien kaappien suunnittelun parissa ja matoisella lyhyellä retkellä vattupöheikköön. Kotiuduttuamme teimme uudenlaisen version juurella ja hiivalla kohotetusta pizzapohjasta: siinä oli grahamjauhojen tilalla piirakkaruisjauhoja. Taikina käyttäytyi hyvin ja pohjasta tuli mukavan viljaisen makuinen. 20150817-_DSC8258

Pizzapohja ruisjauhoilla ja juurella

  • 4 g hiivaa
  • 1 1/2 dl vettä
  • 175 g vehnäjauhoja
  • 100 g piirakkaruisjauhoja
  • 100 g aktiivista (ruis-vehnähapan)juurta
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1/4 tl suolaa

Vähintään 6 tuntia ennen taikinan tekoa ruoki 50 g hapanjuurta sekoittamalla siihen 25 g jauhoja ja 25 g vettä. Laita kulhon päälle kansi, lautanen tai kelmu ja jätä se huoneenlämpöön.

Liuota hiiva veteen. Lisää loput aineet. Vaivaa käsin tasaiseksi, joustavaksi taikinaksi 8-10 min. Anna taikinan kohota oliiviöljytyssä kulhossa liinan alla kaksinkertaiseksi.

Möyhi taikinaa hetki ennen kaulimista. Kauli (tai venyttele) taikina jauhoja käyttäen ja nosta levy leivinkivelle (tai esilämmitetylle pellille). Levitä täytteet taikinan päälle. Paista 220 asteessa 18 minuuttia.20150817-_DSC8259 20150817-_DSC8260Täyteenä oli kaikenlaista kaapista löytynyttä eli eilen höyrytettyjä pottuja, rasiallinen sardiineja, punasipulia, tomaattipyrettä, säilykeartisokkia ja parmesaania. Tällä tuhdilla pizzalla jaksaa jatkaa kohti seuraavaa blogivuotta vanhoin ja toivottavasti myös uusin teemoin…

Rågbröd med surdeg

Jääkaapissa elelevä pirteä Päiviö-juuremme pääsi tänään toisen kerran töihin. Teimme hapantaikinaista ruisleipää Jan Hedhin ensimmäisestä leipäkirjasta Bröd. Tätä syödessä voi sulkea silmänsä ja kuvitella hakeneensa leivän hyvästä korttelileipomosta Sveitsissä tai Saksassa. 20150710-_DSC7875
Esitaikinassa olisi pitänyt olla hienoja ruisjauhoja, mutta meillä oli vain Rutalahden myllyn karkeita jauhoja. Luulen, että ne imaisivat hienoja jauhoja enemmän vettä ja sen vuoksi poolishista tuli aika paksu verrattuna vaalean leivän esitaikinaan. Esitaikina kohosi hyvin ja päätimme leipoa jo illalla alunperin suunnitellun huomisen sijaan. Varsinainen taikina kohosi pyörälenkin aikana hurjasti ja tarttui hieman kohotuskulhon kanteen kiinni. Kannen irrottamisen jälkeen pääsimme ihastelemaan taikinan sisäistä rakennetta.

Rågbröd med surdeg

Ruispoolish
  • 3 g hiivaa
  • 250 g vettä
  • 250 g ruisjauhoja (ohjeessa hienoja, meillä oli karkeita)
Taikina
  • poolish
  • 250 g vettä
  • 10 g hiivaa
  • 600 g lisäaineettomia vehnäjauhoja
  • 250 g aktiivista hapanjuurta (100 g juurta + 75 g ruisjauhoja + 75 g vettä, 8h huoneenlämmössä)
  • 10 g hunajaa
  • 11 g merisuolaa

Liuota poolishin hiiva veteen. Lisää jauhot ja sekoita. Peitä kulho kannella tai kelmulla. Anna esitaikinan seistä huoneenlämmössä 24 h (oli vain 8 h).

Liuota taikinan hiiva veteen. Laita kaikki ainekset suolaa lukuunottamatta yleiskoneen kulhoon. Vaivaa taikinaa hitaalla nopeudella 11 min. Lisää suola, nosta hieman nopeutta ja vaivaa taikinaa vielä 5-6 min.

Siirrä taikina öljyttyyn kannelliseen muovikulhoon tai rasiaan. Kohota taikinaa noin 2 tuntia. Lyttää taikina kasaan kohoamisen puolivälissä joko kulhossa tai jauhotetulla pöydällä (olimme kohoamisen ajan pyörälenkillä, joten lyttääminen jäi väliin).

Kippaa taikina jauhotetulle pöydälle ja leikkaa se neljään osaan. Muotoile palat leiviksi käsittelemällä niitä mahdollisimman vähän. Anna leipien kohota liinan alla suunnilleen kaksinkertaisiksi. Paista leipiä (etukäteen lämmitetyn leivinkiven päällä) 250 asteessa 10 min ja 200 asteessa 35 min. Nosta valmiit leivät ritilälle jäähtymään.
20150710-_DSC7871 20150710-_DSC7873 20150710-_DSC7878Ranskan kiertoajelua johtaa 7 etapin jälkeen yksi kokonaiskisan ennakkosuosikeista Christopher Froome. Eilinen etappi kulki Pohjois-Ranskan huikean hienojen rantakallioiden alueella ja pääsimme ihastelemaan viiden vuoden takaiselta kesälomareissulta tuttuja Fécampin ja Etretatin maisemia. Etapin lopun ajovirheen takia kaatunut ja solisluunsa pahasti murtanut Tony Martin päätyi Fabian Cancellaran tapaan keltainen paita päällä sairastuvalle. Harmi. Koittakaahan pojat pysyä pystyssä.20100710-_DSC8607 (1)

Päiviö, saunassa syntynyt

Ohje viime syksynä ensimmäistä kertaa tekemäämme, kirjasta bröd&kaffebröd, baka på riktigt med Jan Hedh peräisin olevaan omppujuureen näyttää olevan levällään muutamassa postauksessa, joten päätin kirjata juuren käynnistysohjeet yhteen paikkaan sekä itseä että toivottavasti myös muita leipureita varten.20150705-_DSC7847

Surdeg, päivät 1-3

Sekoita lasipurkissa 100 g lisäaineettomia vehnä- tai ruisjauhoja (käytin 70 g Rutalahden myllyn ruisjauhoja ja 30 g Tyngän myllyn vehnäjauhoja), 50 g vettä ja 50 g raastettua luomuomenaa. Taikinan pitää olla paksu ja puuromainen, mutta kuitenkin liikkuva. Lisää tarvittaessa vettä (käytin yhteensä noin 85 g). Laita purkki lämpimään paikkaan, paras lämpötila on 26-30 astetta. Sekoita juurta toisena ja kolmantena päivänä lusikalla. Jätin kannen raolleen ja vein purkin saunaan.

Surdeg, päivä 4

Ruoki juurta sekoittamalla siihen 100 g 35 asteista vettä ja 100 g jauhoja. Vie juuri takaisin lämpimään.

Surdeg, päivä 5

Jos kaikki sujuu hyvin, niin nuori juuri on valmista käytettäväksi.

Päiviö-juuri kupli hienosti jo toisena päivänä. Kolmannen päivän aamuna kurkkasin saunaan ja huomasin, että juuri oli pyrkinyt ulos purkistaan. Hoidimme sitä ohjeen mukaan ja otimme viidentenä päivänä alkuillasta 100 g juurta kulhoon seuraavan päivän leivontaa varten ja annoimme sekä sille että purkkiin jäävälle juurelle ruoaksi 50 g vettä ja 50 g jauhoja. Jätimme molemmat astiat yöksi huoneenlämpöön, kulhon lautasella peitettynä ja purkin kansi raollaan. Eilen, kuudentena päivänä juuri pääsi ensimmäisen kerran leivontapuuhiin. Päädyimme tekemään saksalaista maalaisleipää samasta kirjasta, josta juuren ohje on peräisin. Ohjeeseen tarvittiin enemmän juurta kuin leivontaan varatussa kulhossa oli, joten nappasimme hieman lisää purkista ja ruokimme purkkiin jäävän juuren uudelleen. Tässä leivässä, kuten monissa Jan Hedhin ohjeissa, on juuren lisäksi hieman hiivaa.

Kiitos Päiviö, tästä tuli hyvää.

Tyskt lantbröd från Bayern

  • 350 g vettä
  • 7 g hiivaa
  • 350 g lisäaineettomia vehnäjauhoja
  • 350 g lisäaineettomia täysjyväspelttijauhoja
  • 350 g aktiivista hapanjuurta
  • 10 g kuivattuja fenkolinsiemeniä (ohjeessa oli kuminaa)
  • 11 g merisuolaa

Liuota hiiva veteen. Laita kaikki ainekset suolaa lukuunottamatta yleiskoneen kulhoon. Vaivaa taikinaa hitaalla nopeudella 12 min. Lisää suola, nosta hieman nopeutta ja vaivaa taikinaa vielä 8 min.

Siirrä taikina öljyttyyn kannelliseen muovikulhoon tai rasiaan. Kohota taikinaa noin 2 tuntia. Lyttää taikina kasaan kohoamisen puolivälissä joko kulhossa tai jauhotetulla pöydällä. (Meillä jäi tämä väliin juoksulenkin venähtämisen takia).

Muotoile taikinasta 2 tai kolme leipää ja anna niiden kohota liinan alla suunnilleen kaksinkertaisiksi. Leikkaa leipiin halutessasi viillot. Paista leipiä (etukäteen lämmitetyn leivinkiven päällä) 250 asteessa 20 min ja 200 asteessa 20-25 min. Avaa uunin luukku hetkeksi lämpötilan laskemisen aikaan. Nosta valmiit leivät ritilälle jäähtymään.

Ranskan kiertoajelun 2. etapilla poljettiin 166 km pitkä tasamaaetappi, jonka aikana ajajat saivat kokea niin hellettä, sadetta kuin Hollannin rannikon kovaa sivutuulta. Loppukirin nopein oli Lotto Soudal -tallin André Greipel. Suosikkini, Treck Factory Racingin Fabian Cancellara nousi kolmannen sijan antamien hyvityssekuntien avulla kokonaiskisan kärkeen. Fäbulla on nyt 29 keltaista paitaa,  enemmän kuin kenellään muulla, joka ei ole voittanut kokonaiskilpailua.

Piimä, paketti, Punainen risti ja Päiviö

Sveitsistä kotiutumisemme jälkeen tapahtunutta:

Tarina 1 – piimä:

Juomme piimää lounaalla silloin tällöin jos sitä on jääkaappiin kaupasta päätynyt tai jos lounastamme työpaikkaruokalassa (mitä tapahtuu hyvin harvoin). Ilahduin tässä taannoin huomatessani, että Valion AB -piimän purkissa ei mainostettu -ton-ton-ominaisuuksia ja että siinä on täyteläiseen makuun vaadittava määrä rasvaa. Rasvaprosentin tarkistuksen jälkeen jätin kaupassa ainesosaluettelon lukematta, koska eihän piimä sisällä kuin maitoa ja hapatetta, eihän… Kotona pakkausten tekstien lukemisesta tykkäävältä pääkokilta meinasi jäädä osa makaroonilaatikosta lautaselle, sillä purkissa luki

AINESOSAT:Pastöroitu maito*, maitovalmiste*, hapatteet ja D-vitamiini.

Maitovalmiste? Mitä ihmettä? Kysytään Valiolta:
… piimän ainesosaluettelossa kerrotaan yhden ainesosan olevan maitovalmiste.
Tämä ei mielestäni ole kovin informatiivista, lieneehän itse piimäkin maitovalmiste.
Kysyisinkin, mikä tämä ainesosa oikeastaan on.

Kuluttajavapalvelu vastasi pääkokille ystävällisesti:
… Tiedustelit, mitä tarkoittaa piimän ainesosaluettelossa mainittu maitovalmiste. Maitovalmiste on rasvatonta ja proteiinitonta maito-osaa, jonka avulla tuotteen laatu ja proteiinipitoisuus saadaan pysymään tasalaatuisena ympäri vuoden. Maitovalmiste on siis normaalista maidosta valmistettu komponentti. Lainsäädäntö ei kuitenkaan mahdollista sen kutsumista maidoksi, koska sen koostumusta on muutettu erotustekniikoiden avulla. Tästä johtuen kyseistä ainesosaa kutsutaan maitovalmisteeksi…

Jaahas. Proteiinit maidosta käytettäväksi trendituotteisiin ja jämät tylsien ihmisten piimään tyyliin ”samaa XZY-kaffea ja pullaa jokaisella liikenneasemalla tasalaatuisena koko maassa joka kuukausi”. Jossain muussa maassa ollaan ylpeitä kevät- ja kesämaidoista, joista voi maistaa vuodenajan kasvien aromin. Vastataanpa vielä Valiolle:
…Aavistelinkin, että maitovalmiste tässä yhteydessä tarkoittaa tuota ilmeisesti Valio Hyvä suomalainen Arki® kevytmaitojuomassakin käytettävää raaka-ainetta. Kuten jo aiemmassa viestissäni kirjoitin nimitys maitovalmiste ei ole erityisen informatiivinen koska yleisesti esimerkiksi piimän, rahkan jne ajatellaan olevan maitovalmisteita vaikka Valio taitaakin käyttää nimitystä maitotuote. Itse suosin sellaisia maitotuotteita, joissa käytettävä maito on maitoa. Hyvä esimerkki tällaisesta tuotteesta on Valio Luomu™ vanhanajan täysmaito…

Valio kertoo piimäsivuillaan, että ”Valion laajasta piimävalikoimasta löytyy kaikille mieluinen piimä. Eikä löydy. Haluan piimää, jossa on rasvaa eikä mitään ihmeellisiä ainesosia.

Tarina 2 – paketti:

Tilaamaamme kirjapakettia oli yritetty toimittaa kaksi viikkoa sitten ollessamme töissä, tietenkin soittamatta etukäteen. Kuljettajien ovelle jättämässä lapussa oli koodi (joka toimi vasta seuraavana päivänä), jonka avulla piti pystyä sopimaan uutta toimituspäivää. Systeemi antoi valita toimituspäiväksi juhannusaaton, jolloin paketti ei tietenkään meille saapunut. Viime viikolla DPD:n kuljetuksia Suomessa hoitavan postnordin henkilö pahoitteli sitä, että heidän uusi (tanskalainen?) systeeminsä ei tuntenut juhannusta ja kirjasi paketin uudeksi tuontiajankohdaksi viime viikon torstain klo 16-20. Ei soinut ovikello silloinkaan paketin saapumisen merkiksi, ei. Viimeisin sähköpostikeskustelu kertoo, että paketti on tulossa huomenna. Saapa nähdä. Onneksi kirjat eivät pilaannu.

Tarina 3 – SPR-Kirppis:

Lähdimme tänään markettimaahan viiden jälkeen tarkoituksena hoitaa autopesun ja ostosten lisäksi kierrätystavaran vienti kuuteen asti auki olevaan SPR:n kirppikselle Seppälään. Liikkeen perällä sekä lappu että tavaraa vastaanottava henkilö kertoivat, että lahjoituksia otetaan vastaan vain viiteen asti. Näin on sovittu, tulkaa takaisin huomenna. Mitä ihmettä?! Voisihan ne kamat ottaa sisään ja käydä läpi vaikka vasta seuraavana päivänä. Työssä käyvien ihmisten lahjoitukset eivät näköjään enää kiinnosta.

Näin täällä. Onneksi kotikylässä on muutama mukava pieni liike ja tuttuja viljelijöitä torilla.

Lopuksi esittelen uuden hoidettavani. Tässä on Päiviö, äsken syntynyt ja saunaan muutamaksi päiväksi muuttanut omppuhapanjuuri. Toivottavasti se säilyy hengissä.

20150630-_DSC7803 20150630-_DSC7805

Joululimppu ja luumurahkakakku

Teimme päivällä joululimpun taikinan ja tarkoituksena oli kohottaa sitä vuorokausi jääkaapissa ja paistaa huomenna. Kuuden aikaan huomasimme, että yleiskoneen kulho nökötti edelleen pöydällä ja sen sisällä oleva taikina oli kohonnut leivontakuntoon. Juuri- eikä hiivataikinaakaan ei kannata ylikohottaa, joten muotoilin leivät pöydälle kohoamaan juoksulenkin ajaksi ja paistoimme ne iltaruoalle perinteisen aatonaaton herkkumme, uunijuusto Mont-D’orin seuraksi. Joululimpun maustaminen kaikella kaapista löytyneellä vuosikertasiirapilla (jonka parasta ennen päiväys näytti menneen reilut kaksi vuotta sitten) ja fenkolinsiemenillä onnistui mielestämme hienosti. Reima-juniori on oikein pirteä juuri ja tämä oli parhaiten taikinana ja leipinä kohonnut juurileipämme koskaan.20141223-_DSC5989

Joululimppu

  • 650 g (lisäaineettomia) vehnäjauhoja
  • 250 g (lisäaineettomia) ruisjauhoja
  • 550 g haaleaa vettä
  • 12 g (hienoa meri)suolaa
  • 220 g hapantaikinaa (100 g pirteää hapantaikinaa + 30 g vehnäjauhoja + 30 g ruisjauhoja +60 g vettä sekoitettu edellisenä päivänä ja jätetty huoneenlämpöön)
  • 1 dl tummaa siirappia
  • 2 tl fenkolinsiemeniä (rouhi kevyesti morttelissa)
  • reilu 2 dl vehnäjauhoja taikinan vaivaamisen aikana

20141223-_DSC5991Sekoita kaikki ainekset yleiskoneen kulhossa ja peitä kulho kannella. Anna taikinan seistä huoneenlämmössä noin 2 tuntia. Vaivaa taikinaa koneella 10 min. Lisää tarvittaessa vaivaamisen aikana vehnäjauhoja. Kohota huoneenlämmössä noin neljä tuntia (tai pari tuntia huoneenlämmössä ja jääkaapissa ainakin 12 tuntia). Kippaa taikina jauhotetulle pöydälle, jaa se kahtia ja muotoile palat leiviksi. Anna leipien kohota liinan alla 1-2 tuntia.

Nosta kohonneet leivät kuumalle leivinkivelle (tai uunissa esilämmitetylle pellille) tee leipiin syvähköt viillot terävällä veitsellä ja suihki kivelle vettä. Paista 250 asteessa noin 15 min ja 200 asteessa noin 30min. Nosta valmiit leivät ritilälle ja anna niiden levätä ainakin puoli tuntia.

Joulun uusvanhaksi leivonnaiseksi valikoitui rahkakakku, jonka täytteen vaihdoimme vatuista luumuihin. Vattukin olisi toki sopinut jouluiseen kakkuun mutta joku on syönyt pakastimesta jo kaikki torilta kesällä ostetut puutarhavatut ja metsävattuja ei pakastettavaksi asti löytynyt. Kakkua piti jo hieman maistaa, vaikka se mehevöityy päivän-parin jääkaappisäilytyksen aikana.

Luumurahkakakku

Luumut:
  • 200 g kuivattuja luumuja
  • 1/4 tl jauhettua vaniljatankoa
  • 2 rkl cointreauta
  • noin 1dl vettä

Laita luumut, vanilja, cointreau ja vesi kulhoon. Anna marinoitua noin 12 tuntia.

Pohja ja päällinen:
  • 150 g voita
  • 1,5 dl ruokosokeria
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 keltuainen
  • 1 rkl amarettoa

Nypi voi, sokeri ja jauhot. Lisää keltuainen ja amaretto. Taikinasta tulee hyvin murumainen. Laita irtopohjaisen (täyte)kakkuvuoan pohjalle ja reunoille leivinpaperia, tämä helpottaa kypsän kakun käsittelyä. Painele reilu puolet pohjataikinasta vuoan pohjalle.

Täyte:
  • 2 prk rahkaa (250 g tavallista, rasvatonta rahkaa, 250 g kermarahkaa)
  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • 2 munaa
  • 1 valkuainen
  • 2 1/2 dl ruokosokeria
  • 2 rkl maizenaa
  • 0,3 dl sitruunamehua
  • 1 sitruunan kuori raastettuna

Sekoita täytteen aineet keskenään. Laita kolmasosa täyteestä pohjan päälle. Laita puolet luumuista täytteen päälle, niiden päälle kolmasosa täytteestä, loput luumut ja täytteen viimeinen kolmannes.

Ripottele loppu taikina pinnalle. Paista 200 asteessa noin 50 min. Voit laskea lämpöä vähän paistamisen loppuvaiheessa jos pinta tummuu liikaa.

Anna kakun jäähtyä jonkin aikaa pöydällä ja laita se sitten jääkaappiin. Irrota kylmentynyt kakku vuoasta ja poista leivinpaperi.

20141223-_DSC5992 20141223-_DSC5997-2

Lihakeittoa ja kastanjaleipää

Sunnuntaiaamun myöhäisaamiaisriisipuuroa keittäessämme kaivelimme pakastimen lihaosastoa ja päätimme tehdä ylämaankarjasonnin rintapaloista ja sydämestä keiton. Lihat ehtivät sulaa tiskipöydällä päivän aikana niin, että muheva soppa oli valmista normaaliin iltaruoka-aikaamme kahdeksan jälkeen.
20141130-_DSC5854 20141130-_DSC5853Lihakeiton aineksia, mausteita ja mittasuhteita voi vaihdella mielitekojen ja kaapin sisällön mukaan. Tärkeintä on valita hyvälaatuista, pitkään kypsytykseen sopivaa lihaa ja maukkaita juureksia. Tässä keitossa oli 800 g rintaa, 400 g sydäntä, 4 perunaa, 1 palsternakka, 1 iso porkkana, 7 dl sydänlientä, laakerinlehti, muutama voatsiperifery villipippuri, muutama maustepippuri ja yrttijääkuutio. Paloitellut lihat ja sydän kypsyivät vedellä jatketussa sydänliemessä mausteiden kanssa pari tuntia, juurekset lisättiin keittämisen loppupuolella.20141130-_DSC5856 20141130-_DSC5855

Reima-Hermann-juuri on osoittautunut pirteäksi yksilöksi, kiitän siitä leivontaguruni Jan Hedhin ohjetta. Sunnuntaisen kastanjaleivän taikina kohosi taikinana jääkaapissa ja leipinä pöydällä paremmin kuin yksikään juuritaikina tähän asti. Ohjeesta hieman poiketen käytin jauhoina kastanjan lisäksi täysjyväspelttiä ja vehnää.

Kastanjaleipä, Marronibrot, vie aina ajatukset Zürichiin ja sikäläisen ”kotileipomomme” leipähyllyyn, josta saimme monenlaisia ideoita kotikeittiöön.

Uudella juurella leipoessa olen muuttanut ruokkimistekniikkaa edesmenneen Reima-seniorin ajoista. Nykyisin kaadan noin 100 g juurta metallikulhoon ja annan sille ruoaksi 60 g jauhoja ja 60 g vettä, sekoitan ja jätän juuren heräilemään lautasella peitettynä useaksi tunniksi (tämä oli noin 15 h) keittiöön tai kylppärin lattialämmityksen päälle. Lasipurkkiin jäävään juureen sekoitan 50 g jauhoja + 50 g vettä, jotta sen koko säilyy suunnilleen samana. Purkki saa olla pari tuntia huoneenlämmössä ennen jääkaappiin paluuta.

Hei ilmojenhaltija, minulla olisi pieni pyyntö. Sovitaanko, että tätä välitilaa ja harmautta on jo jatkunut vähintään riittävän kauan. Nyt haluaisin paljon lunta, mieluusti myös aurinkoisia päiviä vaikka valoisa aika onkin lyhyt. Jos lunta ei tule, niin sitten voisi olla lämmintä, kuivaa, tyyntä ja muutenkin mukava pyöräilykeli. Sopiiko?