Parin tunnin pyörälenkkiä lähimäillä ja tuoreita parsoja ei saa mukaan kotiin, joten nautimme niistä vielä viimeisenä päivänä. Muistojen lisäksi auton perään voi onneksi pakata joitakin suosikkiherkkuja.
Pakkaamisen puolivälissä iltapäivällä kävimme viemässä vieraspatjan ystävien luo säilöön ja pääsimme mukaan koiralenkille maalaismaisemiin. Danke vilmal.
Autobaana kutsuu…
Ei voi mitään, viimeinenkin Züri-viikko lähestyy loppuaan ja alkaa olla aika sanoa tutuille ihmisille ja paikoille ”hei, hei”. Tiedän, että kaipaan tätä lenkkinäkymää. 
Kotiinpaluuseen valmistautuessa pohdiskelin Zürichin ja koko Sveitsin hyviä ja huonoja puolia. Ensin hyvät puolet:
Sveitsi on saari Euroopan keskellä. On sillä huonojakin ominaisuuksia.
Uups, rahattomuus yllätti meidät tällä reissulla vasta ensimmäisen kerran. Edellisellä reissulla opimme muistamaan, että Zürichistä ei kannata poistua ilman rahakasaa. Pienemmissä kylissä ja isoissakin laskettelukeskuksissa on paljon kauppoja, ravintoloita ja hotelleja, joissa voi maksaa vain kauniilla, värikkäillä frangeilla.
Helluntain jälkeinen maanantai on täällä vapaapäivä, joten mekin lähdimme pienelle retkelle. Junailimme lähellä kaunista Walenseetä sijaitsevaan Ziegelbrückeen ja tarkoituksena on nousta hissillä Niederurnenin kylältä ylös laaksoon, jonka nimi on paikalliskielellä tietenkin Niederurnertäli. Koska muovinen raha ei kelvannut, niin päätimme kiivetä vaellusreittiä ylös ja laskeutua toista alas ja tehdä ylempänä suunniteltua lyhyemmän kierroksen. Nousu (ja vastaavasti lasku) oli paikoitellen todella jyrkkä, alastulon olisin vaikka voinut jättää väliin, se kun on jaloille rankkaa ”väärällä tavalla” . 
Ylempänä laaksossa niittykukat olivat kaunemmillaan
ja maisema vuorille avautui sekä sivulle että taaksepäin.
Paluumatkalla laakson toisella reunalla polku kulki paikoitellen vihreässä, jyrkässä rinteessä.
Laaksossa oli paljon lehmiä, mutta jostain syystä ei yhtään lampaita. Ainoat vuohetkin löysimme vasta loppulaskusta, kanojen ja kukon läheltä.
Ehdimme takaisin asemalle hieman sateen jälkeen ja junailimme vaatteita kuivatellen kaupunkiin. Aikaa kului vajaat viisi tuntia, korkeuseroa aseman ja korkeimman paikan välillä noin 850 m.
Tänä lauantaina junailimme yhdistetylle vihannes- ja lähiseuturetkelle Zürichseen toiseen päähän Rapperswiliin. Järvi jatkuu Rapperswilistä itäänkin mutta vaihtaa nimeään Oberseeksi järven ylittävän tien ja rautatien kohdalla. Rapperswilin kaunis vanhakaupunki linnoineen ja kukintaansa aloittavine ruusutarhoineen ovat monesti aika turistisia mutta tänään oli kovin hiljaista. Nettiuutiset kertoivat, että paikalliset olivat joko jonottamassa Gotthardin tunnelissa etelään pääsyä tai jo Alppien toisella puolella pitkän viikonlopun vietossa.
Kuvasin sekä suosikkilasillani (AF-S VR Micro-NIKKOR 105mm f/2.8G ED) että laajiksella, jolla kuvien sommittelu tuntui jotenkin haastavalta. Muutama ihan kiva otos silläkin tuli huonohkosta valosta huolimatta. Kuvasivulta löytyy talvisia, sumuisia ja sadepäivän kuvia Rapperswilistä edelliseltä Zürichin reissultamme.
Ruusutarhojen lisäksi ihastelimme raakileita täynnä olevaa viikunapuuta. Sellaisenkin haluaisin joskus pihalleni, magnolian ja persikkapuun seuraksi…
Löysimme keskustan Migros-kaupasta ranskalaisen Label Rouge fermière helmikanan (pintade/Perlhuhn/pärlhöna/guineafowl). Punaisen merkin säännöt ohjeistavat pilkullisten, tummalihaisten kanojen ruokintaa ja ulkoilua ja sanovat, että elinajan on oltava vähintään 94 päivää.
Laitoimme kana sisään uusien sipuleiden ja varsisellerin varsien yläosia, kolme valkosipulinkynttä, salviaa, rosmariinia ja suolaa. Sitomisen jälkeen hieroimme linnun pintaan oliiviöljyä ja suolaa. Puolitoistakiloiselle kanalle sopiva paistoaika tavisuunissa 200 asteessa tuntuu olevan noin 1h 30 min. Silloin ei tarvitse arpoa, tuliko reisipaloista riittävän kypsiä ja rintapalat säilyvät kuitenkin mehevinä. Kotioloissa pakastekanan alkulämpö on usein miinuksen puolella, mikä pitää tietenkin ottaa huomioon kypsennysajassa. Turhan punertaviksi jääneet reidet olemme monesti laittaneet kanan leikkaamisen jälkeen hetkeksi takaisin uuniin.
Sain tänään tällaisen jälkkärin, suosikkileipomomme Hausammannin harjoittelijan taidonnäytteen. Vaaleasta murotaikinasta tehty, marmeladilla täytetty ja sokerivesikuorrutuksella tai tomusokerilla koristeltu Spitzbueb on erityisesti joululeivonnainen mutta sitä saa leipomoista ympäri vuoden. Kerroskeksin ylempään pikkuleipään leikataan yleensä jonkinlainen kuvio, esimerkiksi silmät ja suu tai tähti. Reikäjuuston pala päällä istuvine hiirulaisineen oli jokseenkin suloinen ja herkullinen moderni versio perinneleivonnaisesta (Müsliä en tietenkään hennonnut syödä). 
Hillolla tai marmeladilla täytetyt vaaleat pikkuleivät ovat toki tuttuja kotoisistakin juhlien kahvipöydistä ja yleisiä ympäri Eurooppaa. Saksassa hillopikkuleipä tottelee ainakin nimeä Linzer Auge, täällä Sveitsissä muita nimiä sille ovat Spitzbube, Ochsenäugli ja Ochsenauge.
Viime lauantain maaseuturetken vihannesostokset houkuttelivat meidät tänäänkin tilamyymälään suuntautuvalle iltapäiväkävelylle, tällä kertaa Reinin varteen, Saksan rajan lähelle. Paikallisjunailimme Eglisau-nimiseen (minkälainen eläin on Ahvenemakko?!) kylään, josta kävelimme Reinin rantaa ja viinivaellusreittiä pitkin Buchbergin kylään. 
Buchbergistä löysimme ääniä ja ihmisiä seuraamalla perinne- ja sahatapahtuman, joka netin kaivelun perusteella osoittautui kansalliseen myllypäivään, 15. Schweizer Mühlentag, liittyväksi tapahtumaksi.
Juhlahumusta jatkoimme maaseututeitä pitkin Jucker Farmin parsatilalle.
Pariin vihanneskassilliseen mahtui tomaattia, kurkkua, nuorta valkosipulia, munakoisoja, salaattia, paksua valkoista ja hentoa, pientä vihreää parsaa, pieni pullo tilan viiniä ja raparperia. Höyrytimme kuorimattomia vihreitä pikkuparsoja 3 minuuttia ja söimme ne vasikan potkakiekkojen kanssa. Kiekot muhivat kasarissa nuoren valkosipulin, sipulin, rosmariinin, pikkutomaattien ja valkoviinin kanssa pari tuntia. Mmmmm….
Raparperista halusin tehdä rajoitetulle leivontavälineistölle sopivan piirakan (käytössä yksi kulho, yksi uunivuoka, ei kaulinta…). Hetken mietinnän jälkeen piirakasta tuli tällainen. Resepti päätyy varmasti käyttöön kotonakin.
Huuhtele, kuori ja paloittele raparperit. Sulata voi. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää voi ja keskenään sekoitetut jauhot, vanilja ja leivinjauhe. Lisää rahka. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan. Asettele raparperiviipaleet piirakan päälle. Ripottele pinnalle vähän sokeria. Paista 175 asteessa 45-50 min. Tarjoa crème fraîchen, kermavaahdon tai vaniljajätskin kanssa.
Viime päivät ovat olleet kesäisiä ja lämpimiä, tiistain +31 astetta oli turhankin kuuma. Huomiselle on taas ennustettu suurta sadetta (joka näköjään alkoi jo), mutta tänään oli oikein hyvä pitkän pyöräretken keli.
Olin jo pitkään suunnitellut alueellisen maastopyöräreitin 22 ajamista, mutta ensin piti odottaa lumen sulamista reitin korkeimmilta paikoilta ja sitten maaston kuivumista suurten sateiden jälkeen. Reitti koostuu kahdesta osasta: Zürich-Baar 34 km ja Baar-Einsiedeln 31 km. Molemmat palat on luokiteltu sekä teknisyydeltään että rasittavuudeltaan helpoiksi. Teknisyysluokituksesta olen samaa mieltä sillä reitti kulkee asfaltilla, sorateillä ja hyväpohjaisilla ulkoilureiteillä. Fyysisyysluokitus sen sijaan on vähintään hieman hämäävä – reitillä on nousua yli 1500 m.
Reitin aluksi kivutaan lähes 400 m korkeusero, josta 300 m on serpentiinipolkua Zürichin kotimäeltä Uetlibergiltä alkavan harjanteen päälle. Alkunousun jälkeen ensimmäisellä etapilla ei ole täkäläisen mittakaavan mukaan muita pitkiä nousuja.
Aeugst am Albisin kylällä parinkymmenen kilometrin kohdalla pelkäsin hetken, että pitkä lenkki jäi lyhyeksi. Eturenkaaseeni tuli iso reikä, josta tuli litkua ulos hetken aikaa melko paljon. Litku hoiti onneksi pienen odottelun aikana taas tehtävänsä ja tukki reiän, joten pääsimme jatkamaan matkaa.
Toisen etapin alussa kivutaan Baarista pitkä, loiva ja hivuttava nousu Lorze-joen vartta Ägeriseelle. Loivat suorahkot nousut ovat hyvin hämääviä, nousemisen huomaa vain siitä, että joen vesi tulee reippaasti alaspäin ja vastaantulijat laskevat alamäkeä, itsestä tuntuu vain siltä, että onpa tämä tasamaan polkeminen rankkaa.
Unterägerin kylältä alkaa totisempi, noin kahden ja puolen sadan metrin nousu, jonka jälkeen pidimme pullatauon maalaismaisemassa.
Matka jatkuu Ägeriseen sivussa vaihtelevassa maastossa: laskien, kiiveten ja maisemia ihaillen. 
Kannatti polkea vielä viimeinen viisi kilometriä ja yksi mäen ylitys Einsiedelniin asti, maisemat olivat huikeat ja kapea tie kaupunkiin laskevassa alamäessä kunnolla mutkalla.
Einsiedelnin keskustaa hallitsee suuri luostari (ja siihen liittyvä turismi).
Me pysähdyimme luostarin viereiseen puistoon välipalalle, joka maistui reilun neljän ja puolen tunnin ja 70 km polkemisen jälkeen hurjan hyvälle.
Evästauon jälkeen rullailimme rautatieasemalle ja tulimme kahdella paikallisjunalla takaisin Zürichiin. Hieno retki!
Korjailin äsken toimimattomia linkkejä kolme vuotta sitten kirjoittamastani jutusta, jossa on kaikenlaista tietoa Sveitsissä pyöräilystä.
Sunnuntaille oli ennustettu aurinkoista ja lämmintä, joten päivän ainoa suunnitelma oli pitkä pyöräretki jonnekin. Keli oli hieno jo aamusta, joten aamupalan jälkeen täytimme juomareput ja voitelimme itsemme aurinkorasvalla UV-indeksiä 7 vastaan.
Seurasimme pyöräreittiä 45 Winterthurin suuntaan Grafstaliin saakka, josta käännyimme kohti retken ainoaa ennalta suunniteltua kohdetta, Kyburgin linnaa. Noin 1000-vuotias Töss-joen töyräällä sijaitseva Schloss Kyburg on nykyisin Zürichin kantonin omistuksessa ja siellä on myös museo. Linna vaikutti nettisivujen perusteella hienosti entisöidyltä ja mielenkiintoiselta, mutta emme tietenkään voineet (edes täällä) jättää pyöriä ulos ilman lukkoja. Oikean vierailun jäätyä väliin katsastin linnan sisäosat virtuaaliesityksen avulla.
Kyburgin kyläkin oli oikein nätti.
Linnalta ajoimme kaakkoa kohti ties kuinka monen kylän läpi seuraten pääosin pieniä ja pienehköjä teitä. Hieman isompia paikkoja matkan varrella olivat Weisslingen, Russikon ja Hittnau.
Ennen Pfäffikerseen rantaan laskemista hankimme hieman lisäenergiaa eilen leipomillani pullilla. Kolmen ja puolen tunnin polkemisen jälkeen päätimme mennä katsomaan, olisivatko matkan varrella asuvat ystävämme kotona. Olivat – saimme espressot ja tunnin mukavan juttutuokion. Tauon jälkeen poljimme Zürichseen viereisen mäen yli kotiin.
Reissun ajoaika oli 4 1/2 h, matkaa kertyi 75 km, ylöspäin kivuttiin 1030 m ja huippunopeus (minulla) oli 47 km/h. Varsin mainio lenkki, nyt on sopivan ulkoillut olo.
Luimupupu ja aussiepoika Armas 