Raparperipäivä

Puuhakkaan lauantain aluksi käväisimme torilla, josta löysimme Sveitsissä ikävöimämme liha-auton lisäksi Koppelin tilan raparpereja, kaurahiutaleita ja (viime kesän) pottuja ja porkkanoita. Rappukäytäväkukkasten ja matkamuistoyrttien istutuksen jälkeen odottelimme sadekuuron poistumista kaupungin yltä ja teimme raparpereista Zürichissä kehittelemäämme yksinkertaista pehmeää piirakkaa ja vaniljaista kompottia. Piirakan maistelua piti odottaa reilun 50 minuutin juoksulenkin ja myöhäisen päivällisen jälkeiseen aikaan, melkein sunnuntain puolelle. 

Reissun jälkikäsittely alkaa olla tehty, joten maanantaina voimme lähteä lähes reippain mielin seuraaviin työreissuihin. Tällä kertaa vain pariksi päiväksi ja eri paikkoihin.

Gipfelstürmer – parasta Sveitsissä maistamaamme kahvia. Paras on tässä tapauksessa todella hyvää, aivan tasaväkistä ruotsalaisten suosikkipaahtimoidemme kahvien kanssa. Pienen paahtimon kahvila oli toisella puolella kaupunkia kuin meidän väliaikaiskotimme, mutta kävimme siellä noin kerran viikossa espresolla ja kahviostoksilla. Kotiin toimme kahvin lisäksi pari kuppia.

8-4=4

Ei voi mitään, viimeinenkin Züri-viikko lähestyy loppuaan ja alkaa olla aika sanoa tutuille ihmisille ja paikoille ”hei, hei”. Tiedän, että kaipaan tätä lenkkinäkymää. 
Kotiinpaluuseen valmistautuessa pohdiskelin Zürichin ja koko Sveitsin hyviä ja huonoja puolia. Ensin hyvät puolet:

• Mahtavat maisemat. Vuorien lisäksi kauniita paikkoja löytyy maaseudulta, pienistä kylistä ja kaupungeista. Luonto ja maatilat ovat todella lähellä kaupungissakin.
• Hienot lenkkimaastot. Pyöräiltäviä, juostavia, käveltäviä ja hiihdettäviä reittejä ja rinteitä on vaikka kuinka paljon. Iso osa reiteistä on merkitty maastoon kylteillä ja merkeillä.
• Siisteys, järjestys ja täsmällisyys. Kaikki toimii, täsmällisesti.
• Toimiva julkinen liikenne – junalla tai postibussilla pääsee jokaisen laakson pienimpäänkin peräkylään.
• Ystävälliset ihmiset ja tervehtiminen.
• Lyhyet etäisyydet ja hyvät yhteydet Keski-Euroopan muihin maihin.
• Juustot, suklaa ja muut maitotuotteet.
• Suurena eläinten ystävänä tykkään siitä, että tavallisella iltalenkilläkin tapaa monenlaisia otuksia. Tänään tapasimme koirien ja kissojen lisäksi lehmiä, lampaita, hevosen, kattohaikaran, ketun, kauriin, jonkun käärmeen ja monia lintuja.

Sveitsi on saari Euroopan keskellä. On sillä huonojakin ominaisuuksia.

• Hintataso. Zürich on maailman kallein kaupunki. Kaikki (paitsi kadunvarsipysäköinti ja osa luomukasviksista ja -hedelmistä) maksaa 1.5-3 kertaa sen mitä Suomessa. Erityisesti liha, kala, ravintolat ja muut palvelut ovat kovin kalliita varsinkin euromaiden väelle (pitää toki muistaa, että täkäläisten palkat ovat korkeat ja verot alhaiset).
• Monilla on valtavasti liikaa rahaa ja sitä pitää korostaa ajamalla yliökyautoilla ja (järjettömän rumilla) LV-veskoilla tai muilla ylellisyystavaroilla. Tämä on sen verran pieni kaupunki, että kiiltäviä osia on hankalahko välttää keskustassa asuessa toisin kuin vaikkapa Pariisissa.
• Konservatiivisuus. Kansainvälinen Zürich ei ole niin vanhoillinen kuin monet harvempaan asutut kantonit mutta täälläkin monet (varsinkin perheelliset) naiset ovat kotona tai korkeintaan osa-aikatöissä.
• Tupakointi. En tiedä prosentteja mutta savuttajia on paljon pysäkeillä ja kaduilla (toki sama ongelma on Helsingissä ja JKL:n keskustassakin).

Sunnuntain sarvipäät

Pyöräily on kiinnostavaa, myös ylämaankarjan mielestä:
Poljimme (lyhyehköksi aiotun) sunnuntaiajelun aluksi Zürichin ja Badenin välisen mäkiketjun Chäferberg-Hönggerberg-Gubrist-Altberg, pyörähdimme kartan ulkopuolella ja palailimme kaupunkiin olellisesti valtakunnallisen reitin 5 toista etappia seuraten. Kartanlukutauolla Altbergin päässä näimme laitumella ylämaankarjalauman, jonka uteliaimmat yksilöt tulivat tervehtimään meitä. 
Ajoaika oli reilu kolme ja puoli tuntia, matkaa kertyi 57 km ja nousua noin 700 m.

Müslikeksi?

Sain tänään tällaisen jälkkärin, suosikkileipomomme Hausammannin harjoittelijan taidonnäytteen. Vaaleasta murotaikinasta tehty, marmeladilla täytetty ja sokerivesikuorrutuksella tai tomusokerilla koristeltu Spitzbueb on erityisesti joululeivonnainen mutta sitä saa leipomoista ympäri vuoden. Kerroskeksin ylempään pikkuleipään leikataan yleensä jonkinlainen kuvio, esimerkiksi silmät ja suu tai tähti. Reikäjuuston pala päällä istuvine hiirulaisineen oli jokseenkin suloinen ja herkullinen moderni versio perinneleivonnaisesta (Müsliä en tietenkään hennonnut syödä). 
Hillolla tai marmeladilla täytetyt vaaleat pikkuleivät ovat toki tuttuja kotoisistakin juhlien kahvipöydistä ja yleisiä ympäri Eurooppaa. Saksassa hillopikkuleipä tottelee ainakin nimeä Linzer Auge, täällä Sveitsissä muita nimiä sille ovat Spitzbube, Ochsenäugli ja Ochsenauge.

Värikäs Dörfli

Zürichin vanhankaupungin eteläosa, Oberdorf, Dörfli, oli iltapäivällä harvinaisen hiljainen. Lienevätkö turistit säikähtäneet viileähköä sadekuuropäivää. Kapeilla, hiljaisilla kujilla oli kiva kävellä lounaan jälkeen kaupan kautta kotitoimistoon vanhoja taloja ihaillen.

Sveitsin turismin tilasta on ollut paikallisessa mediassa paljon keskustelua kevään aikana. Sveitsin keskuspankin vapautettua tammikuussa kolmen vuoden sidonnan frangin ja euron väliltä (ennestäänkin korkeat) hinnat kallistuivat euroalueen ihmisille noin 15%. Turistien määrä hotelleissa talvikaudella laski yhtä monta prosenttia ja hissilippujen myynti vähän enemmän. Ei lainkaan kiva tilanne turismista elentonsa saavien kannalta.

Kaupungissa turistiksi tunnistettavia on näkynyt kevään aikana valuuttamuutoksista huolimatta paljon. En tosin tiedä, miten täkäläisen värikkään raha arvo on muuttunut esimerkiksi itäisten maiden valuuttoihin verrattuna.

Alppiruusujen väriloistoa

Moniväriset alppiruusuasetelmat kukkivat puistoissa ja pihoissa. Ensimmäisenä kukintansa aloittaneet pensaat eivät ole enää kauneimmillaan, mutta värikirjo on huikea. Oransseja ja keltaisia Rhododendroneita en muista ennen edes nähneeni.

Käväisin rannassa työtauolla aamupäivällä, kovin raa’an ja epätasaisen valon aikaan.

Mietin tänään, että minulla on jo Sveitsi-ikävä vaikka olemme vielä täällä. Kahden viikon päästä pitäisi olla jo Saksassa lähellä satamaa… 

Sunnuntain turilas

Toukokuun turilas, Maikäfer, voi olla suklaan sijaan tehty Zopf-taikinasta. 

Nautimme turilaan mansikkahillon kera osana myöhäistä lounasta juoksulenkin jälkeen. Junailimme puolen päivän aikaan Forchiin ja juoksimme sieltä pääosin tuttuja ulkoilureittejä pitkin Adlisbergille ja Zürichbergille. Torstain rankasta pyörälenkistä huolimatta juoksu kulki mukavasti ja lenkistä tuli pisin vuosikausiin: 15 km ja 1 h 30 min sisältäen kolmisen sataa nousumetriä. Eikä ole edes erityisen ryytynyt olo.

Onnenturilas

Sanoin iltapäivällä leivänhakijalle, että saa tuoda jälkkäriäkin jos on joku kiva houkutus. Oli siellä, pieni ja söpö leppiskakku, ruotsalaiskakku turilassesongin mukaisessa puvussa. Tavallisesti Schwedentortessa on prinsessakakun tapaan vihreä marsipaanikuorrutus, sokerikakkua, vaniljakreemiä ja kermavaahtoa, hieman erilailla koottuna kuin ruotsalaisessa äidissään.

Leikkausjälki ainoalla puhtaalla, jonkin edellisen asukkaan mutkalle vääntämällä sinikeltalaatikkoveitsellä ei ollut ihan kondistasoa…

Illan juoksulenkin jälkeen oli sopivan suuri ruokahalu, joten leppiksestä, Marienkäfer, Glückskäfer, ei ole enää jäljellä kuin hyvä maku suussa ja tyhjä laatikko.