Koivuniemen tila – Luimupupu ja aussiepoika Armas

Syyskuun viimeisen viikonloppuna on sympaattisten Rutalahden markkinoiden aika. Liekö ruispuuron, muiden tuotteiden vai perinteisen tunnelman houkutus, joka vetää maalaiskylään vuosi vuodelta enemmän väkeä. Meilläkin oli seuranamme vanhempani ja kummitätini, joiden kanssa kävimme markkinoiden jälkeen pienellä retkellä Leivonmäen kansallispuiston suokomponentissa.

Markkinoilta löytyi 13 kg Rutalahden myllyn jauhoja, paikallisen myyjän pieniä herkullisia viinirypäleitä ja Tommolan tilan luumuja. Niistä sekä syksyisistä hämäläistuliaisista saakin taas leivottua ja kokattua kaikenlaista.

Torstai-iltana herkuttelimme toissa viikon lammastapahtumasta ostamillamme karitsan paahtopaisteilla, jotka valmistettiin seuraavaan tapaan:

Anna lihojen lämmitä tunnin verran huoneenlämmössä. Ruskista paistit voissa pannulla ja kypsennä niitä ruskistamisen jälkeen 200 asteessa 13 min. Sisälämpö oli kypsennyksen jälkeen noin 58 astetta. Kääri paistit folioon ja anna niiden vetäytyä puoli tuntia.

Paahtopaisteja soisi löytyvän lihakärryistä toistekin.

Viime lauantaina löysimme torilta kangasniemeläisen Pienikankaan tilan myyntiauton, josta ostimme Ylämaan karjan lihan lisäksi Koivuniemen tilan lammasta. Karitsan sisäfile ei ole ihan perinteistä tiistai-illan ruokaa, mutta kyllä se hyvältä maistui kostean koleana syysiltana. Kauniin punaiset ja herkullisen pehmeät fileet valmistuivat Wagner-muistikirjaan kirjattujen merkintöjen perusteella: pinta pannulla voissa kovalla lämmöllä kiinni, uunissa 200 asteessa 8 min rosmariinin kera, lepäily puulaudalla 10 min.
Lisäiloa ja -väriä iltaruokaan toi Ekolosta löytämäni italialainen voipähkinäkurpitsa. Täällä butternutit ovat sen verran harvinaista herkkua, että ne kannattaa nauttia yksinkertaisesti laitettuna, yrttien ja oliiviöljyn kanssa uunissa. Mahdollisista jämistä voi tehdä vaikka pastan.
Ranskalaiseen tapaan lopuksi voi nakertaa palan tai kaksi juustoa, tässä näkkispintainen Comté.
Kuuleman mukaan kaupungin ulkopuolella oli ollut aamulla valkoinen maa. Täällä pyörätiet liukasti niile kylvetty järjettömän paksu hiekka- ja sepelikerros sulalla asfaltilla vesisateessa. Monenko metrin kerros sitä onkaan huhtikuussa? Taidanpa lopettaa tämän jurputuksen kertomalla, että rantaraitti olisi paljon mukavampi (ja helppohoitoisempi) sorapintaisena…