20150920-_DSC8551
Mukavien syyskelien jatkuessa juoksimme iltapäivällä ties kuinka monennen ”viimeisen shortsilenkin”, tällä kertaa reilun tunnin Laajavuoren pienillä poluilla ja kisalatujen pohjilla. Se oli taas kerran rankkaa ja mukavaa.

Lenkillä ja sen jälkeen suunnittelimme illlan ruokia eilen syysmarkkinoilta ostetuista kurttukaalista ja Niemelän tilan lampaanjauhelihasta sekä Tommolan tilan luumukokoelmasta. Kurttukaalikääryleisiin hain vinkkiä Kotiharmilta ja luumupiirakkaan suosikkisivustoltani Marmitonista.

Lampaanjauheliha on hyvä pullautumaan, joten emme laittaneet täytemassaan mitään sidosaineita, pelkästään lihaa, tomaattia ilman sisuksia, hieman Suvannon savun tajuttoman hyvää savusaunapalvikinkkua ja valkosipulia. Tavallista siirappia meillä ei näköjään vieläkään ollut, joten kaalinyytit saivat makeutuksekseen viirut ruokosokerisiirappia. Jauhelihan runsaahko rasva irtosi paistamisen aikana vuoan pohjalle ja mehevöitti kääryleet mukavasti tekemättä niistä millään lailla liian rasvaisia. Tämä taisikin olla ensimmäinen tutustumiseni kauniiseen kurttukaaliin. 20150920-_DSC8545

Kurttukaalikääryleet

  • kurttu- eli savoijinkaali
  • 550 g lampaanjauhelihaa
  • 50 g palvikinkkua
  • 2 tomaattia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1/4 tl suolaa
  • Malabar-pippuria (tai mustapippuria)

Irrota kaalista lehtiä yksi kerraallaan (minimi riittävän isojen lehtien määrästä ja siitä, moneenko kääryleeseen luulet täytteen riittävän). Keitä lehtiä suolatussa vedessä muutama minuutti kunnes ne pehmenevät. Ohenna lehtiruoteja joko ennen tai jälkeen keittämisen (minusta se oli helpompaa ennen keittämistä).

Leikkaa valkosipuli pieniksi paloiksi. Poista tomaateista siemenet ja leikkaa tomaatinliha pieniksi paloiksi. Paloittele palvikinkku. Rouhi pippurit morttelissa (tai myllyllä). Sekoita täytteen ainekset keskenään. Laita täyteestä muotoiltu lihapulla (tai pikemminkin ellipsoidi) jokaisen kaalilehden keskelle. Taittele täytetty lehti nyytiksi. Leikkasin ennen täyttämistä isoimman lehden kahtia ja kaksi seuraavaa hieman pienemmäksi ja yhdistin kahden jämät yhdeksi kääryleeksi.

Laita kääryleet vuokaan ja valuta niiden päälle hieman siirappia. Paista 175 asteessa noin 1 h 15 min.

Taannoiselta pohjoisen reissulta Haaparannalta ostettua ranskankermapurkkia oli jo raotettu eikä kaapissa ollut kuohukermaa (jonka löytäminen lisäaineettomana on muuten nykyisin älyttömän vaikeaa, Arla on ainoa valmistaja, jolta saa rehellistä kermaa ilman e-koodeja), joten jatkoimme ranskisten ohjetta turkkilaisella jogurtilla.20150920-_DSC8553

Luumupiirakka

Pohja:
  • 130 g voita
  • 2 rkl Amarettoa (tai maitoa)
  • 175 g vehnäjauhoja

Nypi voi ja jauhot. Lisää neste ja tee taikinasta pallo. Laita pallo jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Voitele piirakkavuoka. Kauli taikina leivinpaperin päällä jauhoja apuna käyttäen ja nosta se kaulimen avulla vuokaan.

  • luumuja niin paljon, että piirakan pohja peittyy puolikkaista
  • 3 munaa
  • 100 g vaaleaa ruokosokeria
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 1/4 tl jauhettua vaniljatankoa
  • 1 dl ranskankermaa
  • 1 1/2 dl turkkilaista jogurttia

Puolita luumut ja poista niistä kivet. Asettele luumut pohjan päälle.

Vatkaa munat ja sokeri kevyeksi vaahdoksi (kierrevatkaimella käsin). Sekoita joukkoon jauho ja vanilja sekä maitotuotteet. Kaada täyte piirakan päälle. Paista 190 asteessa noin 45 min.

Jälkkäriä syödessäni taisin sanoa, ettei piirakan tarvitse tämän parempaa olla. Kirpeän happamuuden ja kerman liitto – tässä on paljon samaa kuin sveitsiläisten Wähenissä…

6 vastausta artikkeliin “Kurttuisia kääryleitä ja pirtsakkaa piirakkaa

  1. Nam! Tuo luumupiiras houkuttaa erityisesti. Pitääpä kokeilla. Kaalikääryleitä en oo koskaan tehnyt, jonkun kasvisversion voisin kehittää. 🙂

    1. Kannattaa testata. Ohjeessa oli tosiaan 2 dl ranskankermaa.
      Kääryleistä tulee tosi hyviä sienitäytteelläkin.

Mitä mielessä?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s